Joskus tulee vielä sanottavaa. Kerron sen kyllä.
Mutta nyt jätän tämän paperin valkoiseksi, annan puhdistaa itse itsensä.
Ajan kuluessa minustakin lähtee irti nämä tunteet. En voi sanoa,että olisin unohtanut, en voi. Mutta olen kasvanut yli, jättänyt taakseni.
Kertonut teille. Kai jollain tasolla hyväksynyt.
Kaipaus ei lähde.
Vihasin Sitä.
En ymmärtänyt Teitä.
Rakastin Sinua.
Kaikista huolimatta.
Ikuisesti Äänetön.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Toivottavasti äänesi löydät ja siipesi kasvavat. Itkin ja luin sanojasi. Ja olet kaikkea muuta kun äänetön!!! Niin sieluun käyviä kirjoituksia. minulla itsellä pieni sijoitettu poika ja pelko siitä että hän tuntee jäävänsä äänettömäksi on valtava.
Enkeleitä elämääsi <3
http://ajatusseula.blogspot.com/
Lähetä kommentti