Kuulin, ettei minusta voi enää puhua teidän läsnäollessanne. Puhumattomuus ei tarkoita sitä etten enää ole. Taidan olla ajatuksissanne enemmän kuin arvasinkaan.
Tiedätte, etten aio palata. Olen rakentanut kaiken yksin, uudestaan. En ota sitä riskiä, että saisitte viedä sen minulta. Tai tuhota sen minkä olen saanut aikaan.
Yksi päivä vain lähdin. En ollut onnellinen. Pakkasin kymmenen neliön huoneestani kaiken oman. Se mahtui peräkärryyn ja pikkuautoon. Se mitä olin jättänyt siihen huoneeseen unohtumattoman tuskan lisäksi, te poltitte takapihalla. Savuna ilmaan.
Nyt elän tavalla jonka koen itse oikeaksi. Yritän nauttia elämästä. Pärjätä. Yritän päästä käsiksi johonkin pysyvään. Sitä en saanut teiltä. Mitään pysyvää.
Teillä on väärä kuva minusta.
Ei. En käyttänyt huumeita. En ole yksinhuoltaja äiti. En roiku huonossa ihmissuhteessa. En ole työtön. En ole teidän arvoisenne. Olen enemmän.
Yritän näillä sanoilla selvittää mitä teidän mielessä liikkui. Se on vain kovin vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti