Taakka

Paljonko jaksaa kantaa surua mukana? Miksi ilot unohtuvat, mutta suru ei katoa. En voi päästää siitä irti. Se tuntuisi unohdukselta. Joitain asioita en halua unohtaa. Osaa en vaan pysty, vaikka kuinka haluaisin. Ehkä se osa minusta on enemmän vihaa. Suru tekee minut tällaiseksi. Osaan tuntea niitä sykähdyttäviä hetkiä, kun tuntuu ettei mikään voisi enää satuttaa minua. Suru on voimallista.
Eihän se niin mene. Aina tulee jokin. Kooltaan pienempi, merkitykseltään vähäisempi. Pieni suru.
Suru puserossa, hihansuuhun niistetty nenä. Tukkoinen olo, ja katkonainen hengitys. Märkä talouspaperi nyrkkini sisällä. Kyyneleet, jotka kirvelevät silmiä. Maistuvat suolaiselta.
En ymmärrä suruaika-käsitettä. Eikö se jatku läpi elämän?
Minulle ilmoitettiin Isän kuolemasta pari päivää tapahtuneen jälkeen. "istu alas", ja se vain sanottiin. En oikein ymmärtänyt sitä. Seuraavana päivänä meidän ei tarvinnut mennä kouluun. Käveltiin läheiseen valintataloon ja ostettiin pakastepitsat. En meinannut saada sitä alas. Syöminen tuntui hirveältä. Koko oleminen tuntui hirveältä. Lohturuokaa, joka tarttui kitalakeen kiinni. Silloin olisin halunnut tukehtua siihen. Perjantaina olin jo koulussa. Normaalisti. Vaikka koko tapahtuma muutti minua niin, etten ikinä tuntisi oloani normaaliksi. En enää menisi sunnuntaisin kylään. Kaikki loppui siihen. Minulta vietiin ihminen, joka ei ikinä näkisi mitä minusta tulee, minkä näköiseksi kasvoin ja mitä ajattelin hänestä. Ei oppisi tuntemaan minua, enkä minä häntä. Sitä en saa takaisin. Siitä tulee sellainen suru, jota en voi niistää, tai itkeä pois. Kuolema tappoi myös osan minusta. Tuntuu, että olen palasina, niissä paikoissa jota silloin oli, niissä hetkissä.
Olin kateellinen. Muilla oli isä, äiti, mummeja ja setiä, jotka pitivät heistä huolta. Tunsin, että jään paitsi kaikesta mitä muilla oli. Isänpäiviä ja Äitienpäiviä. Askarteluja kuvaamataidon tunneilla. Kelle minä oikein askartelin onnittelu-kortteja? Ihmisille, jotka pitivät minua taakkana. Olin taakka, josta piti päästä eroon. Nyt itse kannan sitä taakkaa, joka nostettiin reppuna selkääni, kun olin yksitoista.
Viikonloppuna kävelen jäälle, teen risunuotion. Paistan makkaran mustaksi pinnalta. Otan kupin lämmintä mehua ja lasken reppuni lumeen.