Tyttöjen välisestä ystävyydestä (part 1)

Hypättiin narua. Olin siinä aika hyvä. Niinkuin ruudussakin ja siinä kuminauhajutussa. Kannustettiin toisiamme, oltiin samassa joukkueessa. Pidettiin toistemme puolia, ettei ainakaan jäädä viimeiseksi valinnoiksi joukkuejaossa.
Kerrottiin salaisuudet. Siis kaikki. Semmosta asiaa ei ollutkaan mistä ei voinut puhua. Ei moralisoitu vanhempinakaan tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Sanoa sai, jos oli mielipiteitä. Eriäviäkin. Juteltiin tuntikaupalla yökylässä peiton alla. Nukuttiin vierekkäin. Haettiin aamuyön tunteina "jotain hyvää" syömistä. Kuunneltiin PekkaSauria. Ja niitä ihmisiä. Mietittiin, että onpa paljon ongelmia. Ei meillä ollut sillon.
PekkaSauri on jo lopettanut ongelmien puimisen radioaalloilla. Meille on tullut ongelmia. Isompia ja pienempiä. Meitä ei taida enää olla. On Sinä ja Minä. Sinun elämäsi, mistä ei voi enää puhua, koska se on täydellistä (paitsi siis ongelmistasi pitää puhua, minun pitäisi osata ratkaista ne..) ja Minun elämäni, josta kyllä voi puhua. Siis muustakin kuin sen epätäydellisyydestä. Joskus mietin yksinäni niitä hyviä puolia, koska olet niin tottunut juttelemaan kanssani vain huonoista. Tällaista ystävyyttä kutsutaan jossain paskaämpäriystävyydeksi. Minä olen se ämpäri ja sinulla on lapio. Toivottavasti tulee hyvä kakku.
Olisi oikeasti kiva, kun soittaisit. Kysyisit. Puhuttaisi muustakin kun siitä, miten menee? - Joo ihan hyvin..Sama kuin puhuisi säästä joka on pysähtynyt paikoilleen. En minä ole. Sisälläni kasvaa pieni myrsky. Tuulee.
Tai tulisit yökylään.
Ei taideta tuntea enää. Tai ollaan erilaisissa elämäntilanteissa. Joskus vaatisi ymmärrystä ja kiinnostusta ottaa toisesta selvää. Koskee meitä molempia.
Eri Kipu.