Onko lasi puoliksi tyhjä - vai täynnä?

Jalat maassa, reilu, paikkansa ansainnut, palkkansa tienannut, ajatteleva, iloinen, huolehtiva, rakas, välitt (ett) ävä - itseä ja muita, seurallinen, jopa ylpeä.

Masentunut, väärin ymmärretty, saamaton, yksinäinen, humalahakuinen, kipeä, säälittävä, vastuuton.

Tahdoin vain sanoa, että onneton lapsuus ei ole selitys sille mitä olet Nyt.

Matkalla

Huojentuneena löytää oma vaunu, ikkunapaikka 19. Nostaa laukku ylös, laskea itsensä alas. Junarata menee kotini ohi, kuulen joka päivä, kun joku on matkalla jonnekin.
Rata kulki myös sen talon ohi. Ylämäen päällä. Siitä on tullut maamerkkini. Kotini on aina jossain lähellä rataa. Onko se turva jostain? Se, että se on lähellä. Helpompi lähteä. Minne menisin? Mietittekö koskaan, kun olitte kerääntyneet viettämää lomaa, missä minä olin? Lähellä rataa. Joskus liian lähellä.

Pidän siitä, kun hiuksiani kosketetaan. Se tuntuu samalta, kun tuuli joka vei hiuksiani junan vauhdin imussa. Pidän myös siitä kun kastan varpaat kesän ensimmäiseen jääkylmään järveen. Muistuttaa siitä, että osaanko? Kellua vai vajota?
En tiedä johtuivatko kaikki yritykseni ikävästä, hullusta kaipuusta, vai loputtomattomasta kivusta ja pelosta, jonka Se aiheutti. Joka tapauksessa näen edelleen arvet käsissäni, jotka muistuttavat että se kaikki todella tapahtui. Pääni arvet, jotka eivät ole näkyviä kaikille. Niitä arpia, jotka repeytyvät tietyin väliajoin. Vuotavat hetken, jonka jälkeen olo on parempi. Sairaalla tavalla puhdistavia, joita ei toivoisi kellekään. Tuntuu samalta, kuin pienenä pyörän selästä kaatuminen hiekkatiellä. Vertavuotava polvi täynnä pienen lasinsirun näköisiä hiekkapaloja, jonka naapurin setä puhdistaa raa'alla viinalla. Se kirvelee, kuumottaa, tykyttää. Tuntuu sydämen lyönnit läpi pään. Puhdistavalta.
Jotenkin sitä haluaa uskoa synkkinä hetkinä siihen, että kun hengitykseni lakkaa näen Isän. Vaikken järjellä niin ei voi ajatella. Se on enemmänkin toive. Aika hullu sellainen. Kai yritykset johtuivat kaikkien asioiden summasta.

Jos Se löytyisi käytäväpaikalta numero 20, voisin olla varma, että tuntisin. Sekin saattaisi tunnistaa. Katseeni ei ole muuttunut mihinkään. Eikä tahtoni saada Se tunnustamaan tekonsa. Myös muille. En halua muuta tuomiota, kuin sen, että jokainen joka tuntee Sen, saa tietää. Kaikista niistä teoista. Myös he, jotka vain sulkivat silmänsä ja korvansa. Ne, jotka olisivat voineet tehdä jotakin, mutta eivät tehneet. Miksi?
Se lähtisi aika pian paikalta numero 20 käytävän päähän, jonka ovessa on kuusisorminen kämmen. Junan kuuluttajanainen kertoisi seuraan pysähdyspaikkamme olevan Omatunto.

Vaiettu

Kuulin, ettei minusta voi enää puhua teidän läsnäollessanne. Puhumattomuus ei tarkoita sitä etten enää ole. Taidan olla ajatuksissanne enemmän kuin arvasinkaan.
Tiedätte, etten aio palata. Olen rakentanut kaiken yksin, uudestaan. En ota sitä riskiä, että saisitte viedä sen minulta. Tai tuhota sen minkä olen saanut aikaan.

Yksi päivä vain lähdin. En ollut onnellinen. Pakkasin kymmenen neliön huoneestani kaiken oman. Se mahtui peräkärryyn ja pikkuautoon. Se mitä olin jättänyt siihen huoneeseen unohtumattoman tuskan lisäksi, te poltitte takapihalla. Savuna ilmaan.
Nyt elän tavalla jonka koen itse oikeaksi. Yritän nauttia elämästä. Pärjätä. Yritän päästä käsiksi johonkin pysyvään. Sitä en saanut teiltä. Mitään pysyvää.
Teillä on väärä kuva minusta.
Ei. En käyttänyt huumeita. En ole yksinhuoltaja äiti. En roiku huonossa ihmissuhteessa. En ole työtön. En ole teidän arvoisenne. Olen enemmän.
Yritän näillä sanoilla selvittää mitä teidän mielessä liikkui. Se on vain kovin vaikeaa.