Aika

Tunteja, viikkoja, kuukausia.
Kuinka kauan aikaa kuluu, jotta voin jättää kaiken taakseni?
Kulkea eteenpäin. Jatkaa.
Tekin teitte sen helposti. Unohditte, jätitte, taaksenne katsomatta. Puhumatta. Tutustumatta. Vaihdoitte paikkakuntaa, kuten minäkin vuosia aiemmin. Siellä teidän on varmaan parempi. Ei ole tuttuja seiniä muistuttamassa, minusta, kenestäkään. On minunkin helpompi hengittää täällä. Minun on parempi, vaikken pystynytkään jättämään ihan kaikkea taakseni.
Pieni sillanpolttaja.
Niinhän ei pitäisi, poltella nyt ylipäätään. Olen tehnyt paljon mitä ei pitäisi. En ole "yleisesti hyväksyttävä". Ei minun tarvitse. Riittää kun opettelen hyväksymään itseni.
Ajan mittaan, pieninä palasina.

Sade

Tähän on kasautunut kaikki.

Valuvat jokena rännistä alas. Puhdistavat asfaltin samalla minut, pikkuhiljaa.
Kenen vika? Isojen asioiden monimutkainen summa. Tässä. Hetkessä.

Minun ei enää tarvitse itkeä sinusta. Voit miettiä parinkymmenen vuoden päästä nämä samat ajatukset läpi. Miksi näin kävi? Olet silloin yksin, et ehkä yhtä yksin kuin minä nyt. Tuntemattomien ihmisten ympärillä. Tekonaurua. Hyvin hoidetut hampaat. Minulla, mitä sinulla?
Vanhus, vailla rakkautta. Nielee letkua, kylpytakki ja tossut eriparia. Huomenna syötetään lusikalla, keitto valuu pitkin suupieliä rinnuksille. Froteessa eilisen päivän kiisseli, tarttuneena.

Sinäkö siellä? Ilman minua.En tarttunut sinuun.

Se on Sinulle aivan oikein.

Mies

Huokauksen päässä. Siinä lähellä. Varovasti voisin yrittää koskettaa. Heräisit. En halua. Silmäluomet ovat kiinni. Et voi nähdä minua. Raskas hengitys. Pääsisinpä pääsi sisään. Haluaisinko edes? Voisin ehkä hetkeksi. Ihan uteliaisuuttani.
Ei tarvitsisi selitellä, ei sanoa ihan sama – kun ei se kuitenkaan ole.
Päinvastoin. Pääsisit minun pääni sisään. Riski. Onneksi olet vakuutusyhtiössä töissä. Tunnet meidät. Vakuutathan meidätkin, minulle?
Siksi laskujesi mukaan ei ole järkevää sitoutua. Ollaan vain. Olenkohan enää tässä, kun olet valmis luopumaan ammatistasi meidän suhteessa? Ymmärrän, ettei kaikkea voi saada kun haluaa. Kaikki aikanaan. Olen oppinut sen jo pienenä. Enkö silti saa olla kärsimätön? Mikä oikeus sinun on määritellä se aika, ylipäätään suhteen tila missä me kuljetaan? Olenhan minäkin tässä. Ääneti. Ja onko lopputulos edes se, mitä molemmat kuitenkin halusimme? Kumpikaan ei edes enää halua. Tuttua ja turvallista. En halua talloa vuosia vietettyä aikaa kengänpohjan alle. Se ei olisi sen arvoista. Vuodet ovat kuitekin suuri osa meitä. Kasvukipuja paljon, muutama rakko ja laastarikin tarvitaan. Ei mikään ole helppoa. Ei niin. Miksi kaiken jälkeen tästäkin tuli näin hankalaa?
Luomien alla on liikettä. Taidat herätä.
Keitän kahvit.
Huomenta.

Laiska, tyhmä, saamaton

Monesti. Hankalaa.
En saa aikaiseksi. En saa itseäni ylös sunnuntaisin sängystä. En pue päälle, en syö. Murot ovat pehmenneet lämpimään maitoon. Kelluvat pinnalla.
Katson kattoa, johon aurinko heijastuu sälekaihtimen välistä. En pysty tähän yksin. Enkä pysty tähän kenenkään kanssa. Sunnuntait ovat laiskojen juhlapäiviä. Minullahan on syytä juhlia. Serpentiini vain puuttuu. Vapaapäivä. Sunnuntait valuvat mitättöminä yöhön.
Kohta on jo maanantai.
Annan jonkin kuvan ihmisille itsestäni. Kuva on joskus teennäinen. Varsinkin jos emme tunne. Olenhan minä kaikkea sitä mitä näette. Iloinen, hauska, seurallinen. Teille, jotka osaatte katsoa lävitseni, löydätte kaiken muunkin sen sotkun seasta. Ääripäitä, heikkoa ja vahvaa, kaunista ja rumaa, sekavaa ja joskus harvoin jotain selkeää. Niitä kaikkia. Teistäkin niitä löydän. Joskus vain haluaisi olla. Tyhjää. Jos kertoisin nämä asiat, loppuisiko se tyhjänpäiväinen valittaminen? Ei.
Eikä lopu minultakaan. Olen antanut vihdoin itselleni oikeuden tähän. Minulla on sanottavaa, vaikka en sanoisi mitään ääneen. Ainakaan en myönnä. Lukekaa täältä. Katsokaa joka rivi, jokainen sana ja rivien välit.
Siltikin minulta jää jotain tärkeää sanomatta.
Siksi olen äänetön.