Hyvästi

Joskus tulee vielä sanottavaa. Kerron sen kyllä.
Mutta nyt jätän tämän paperin valkoiseksi, annan puhdistaa itse itsensä.
Ajan kuluessa minustakin lähtee irti nämä tunteet. En voi sanoa,että olisin unohtanut, en voi. Mutta olen kasvanut yli, jättänyt taakseni.
Kertonut teille. Kai jollain tasolla hyväksynyt.
Kaipaus ei lähde.

Vihasin Sitä.
En ymmärtänyt Teitä.
Rakastin Sinua.
Kaikista huolimatta.
Ikuisesti Äänetön.

Paloja

Leikkaisi palan pois. Antaisi itsestään.
Runnellaan tai leikataan nättejä siivuja. Tai paloja. Isoja ja pieniä. Sen mukaan miten haluaa jakaa. Kaikille yhtäpaljon. Eri kokoisina.

Jokaisesta ihmisestä jää jälki. Hyvä tai paha. Kaunis tai ruma. Jäljet muuttuvat ajan kuluessa. Niinkuin arvet, tai mustelmat muuttavat muotoaan. Väri haalenee.
Palat loksahtavat paikoilleen tai eivät. Mutta niitä ei saa yhdistettyä väkisin. Silloin aina toiseen sattuu. Astuu varpaille.
Jotkut ihmiset vain loksahtavat. Se on mieletön tunne. Vaikka heitä ei tuntisi. Silloin on ihan äärettömän vaikeaa olla palana, kun se toinen on joutunut antamaan itsestään jo pois. Täyttää sitä tyhjällä. Miksei aukkoja saisi olla? Ihminen on vajavainen. Ei täysi. Ja kaunis. Myös murtuneena.
Jos aikoo pitää kaikki palat itsellään ei ikinä voi saada sellaista täyttymystä.
-Onnellisuutta.

Syyllinen

Aiemmin ajattelin, että minussa oli jotain vikaa.
Siitä syystä lopetitte puhumisen, ymmärtämisen ja välittämisen. Lopulta lopetitte kaiken.
Ihmisten sanoin "katkaisitte välit". Oliko mitään välejä? Väliä ainakin. Minulle.
En enää usko siihen. Ei ole niin suurta vikaa, jonka perustella voisi tehdä näitä ratkaisuja.
Joskus oli epämääräisiä hetkiä, kun minulle ei puhuttu mitään. Tuntui, että ilmakin siinä kodissa oli niin raskas, että sitä oli vaikea hengittää.
Jotenkin oloni oli koko ajan syyllinen, vaikken tiennyt mistä se johtui. Syyllinen siihen, että halusin olla rakastettu? Toivottoman Syyllinen.
Lapsi rakastaa vanhempiaan, vaikka he eivät olisi biologisia. Ainakin lapsena. Siitä on riippuvainen. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksytyksi.
Tarvitsee huomiota, jotta pysyisi järjissään. Siksi kai minusta tuli järjetön.
Otit minusta sen rakkauden antamatta ikinä mitään takaisin. Siitä tullutta aukkoa on ollut vaikea paikata.
Minä haluaisin sanoa sinulle, että minusta tuntui ettet ikinä rakastanut minua. Pelkään vain, että ottaisit sen lauseen henkilökohtaisena voittona.
Oma voittoni on, että saan rakastaa. Saan tulla rakastetuksi. Ilman mitään vaatimuksia.

Hylätty kaupunki

Kun olin lähtenyt, en voinut käydä koko kaupungissa seitsemään vuoteen.

Se olisi tuntunut liian pahalle. Katseet, paikat, tiet. Kylmät hiet.
Kaikki olisivat muistuttaneet siitä, mitä olin kokenut. Se olisi satuttanut, tajuta Siellä, etteivät he välitä. Tai ainakaan halua välittää. Se on helpompi huomata kaukana niistä paikoista, joissa kuljin.

Viime kesänä kävin siellä ensimmäistä kertaa lähtöni jälkeen. Koko ajatus tuntui aluksi typerältä. Pikkukaupunki, josta monet olivat jo muuttaneet aikaa sitten pois. Ne, jotka olivat jääneet, olivat perheellisiä tai moniongelmaisia. Tai tuntemattomia. Lukuunottamatta kahta. Hyviä syitä käydä paikassa, joka ilman heitä olisi itselleni kaiken pahan alku.
Moottoritieltä kääntyessämme pikkutielle tunsin itseni ahdistuneeksi. Aivan kuin joku kuristaisi minua. Aloin miettiä, onko tässä mitään järkeä palata kaupunkiin, jonka haluaisin unohtaa.

Kävelykatu. Vanhan parkkialueen päälle oli rakennettu supermarketti. Asioita oli muuttunut. Minä olin muuttunut.

Kadulla näin sijaisvanhempani. Kahvilassa. Kuljin hitaasti ohi. Askel askeleelta, madellen. He näkivät kyllä. Eivät vain tahtoneet nähdä. Pulssini oli järjetön. Rintaa takova. Katsoin heihin. He käänsivät katseensa muualle. Kuin minä olisin yksi vieras muiden joukossa. En tiedä mitä odotin. Emmehän olleet missään tekemisissä. Ehkä minulle olisi riittänyt pelkkä Hei tai Moi. Se olisi ollut paljon. Heiltä.
Luin vuosi tapahtuneen jälkeen naistenlehteä, jossa joku oli kiteyttänyt ajatukseni paremmin kuin hyvin:
"Lapsensa hylännyt ei voi olla ehjä. Olen mielummin hylätty lapsi, kuin lapsensa pois antanut äiti."
Minulle on ihan sama onko minut hylätty alkoholismin vuoksi, tai sitten vain silkasta välinpitämättömyydestä. Minut on hylätty. Kahdesti. Ihmiset, jotka kutsu(i)vat itseään äideiksi.
Kutsun heitä unissani kylmiksi.

Hukun

Metsätie. Reunat kasvaa heinää, koivujen oksat surullisina maata kohden. Kuin ne tietäisivät ikävästäni. Keskellä muurahaistenpolku. Tie vie. Tupa, keltainen. Piipusta nousee harmaa savu.

Sauna. Kuistilla puinen laudoista kasattu penkki, jolla vanha kirjailtu liina. Saunan jälkeen se odottaa istujaa. Pyyhe kietoutuneena kehon ympärille. Turvallista. Höyry nousee ihosta, eivätkä hyttyset ime kuumaa verta.

Erimuotoisista kivistä kasattu polku vie laiturille. Laiturin päässä tyyni järvi. Pienet tikkaat sen päässä. Ensimmäinen askel ei osu veteen. Tänä kesänä se on yllättävän matalalla. Vesi. Oikeaa talviturkkia ei heitetä saunasta käsin. Heitän sen väärän. Toinen askel kastaa jalkani polven alapuolelle. Kylmää. Iho kananlihalla. En halua osua pohjaan. Kurkotan kivelle. Seison siinä. Kiven pinta on limainen. Tästä voisi liukastua helposti.

Otan nenästä kiinni, painan itseni veden alle. Avaan silmät ja tajuan, että olet siinä. Kasvosi, jo väsyneet odottamaan. Olet vanhentunut. Vuodet näkyvät sameista silmistäsi. Otan kädestäsi. Se on lämmin, vaikka vesi on jääkylmää.

Olen monesti soutanut ylitsesi, tajuamatta, että olet siinä. Pinnan alla odottamassa.

Virta vie meidät. Yhdessä, Perheenä.
Sinne, jossa kukaan ei enää satuta.
Sinne, johon ihon höyry nousee saunan jälkeen.

Sinä siellä

Joskus sen huomaa ihan tavallisena työpäivänäkin. Muistuu mieleen. Täällä eletään toisista välittämättä, mitään tietämättä. Kylmettyneinä. Ei vain jakseta nostaa ylös maassa makaavaa. Ei välitetä.
"Muodostetaan yhteyttä..
..Yhteyttä ei ole
..On ongelmia
..Saattaa olla virhe
Tee yhteyden vianmääritys"
Millä hemmetillä tällainen yhteys korjataan? Tai löydetään edes se vika? Jos vikaa löytyy molemmista, eikä kumpikaan myönnä sitä.
Ei sellaista tukea olekaan johon voisi soittaa.
Jatkossa muodostan yhteyttä muihin. Jospa heissä olisi vähemmän ongelmia.
Tämä yhteys ei enää vain toimi.

Terveisiä perheestä

Keskiviikko. Herätys soi. Päässä jyskyttää. Suussa maistuu lapaselle. Likaiset hampaat. Plakki tuntuu karhealle hampaan pinnassa. Se tahtoisi raaputtaa sen pois kynsillä. Kahdeksalta sen kai pitäisi olla töissä. Saikkua. Puhelin tuuttaa varattua. Töistä ei voi olla pois ilman todistusta. Eikö tässä olisi todistusta riittävästi ettei pysty. Voisi olla vaarallistakin.
Sen lapset on perhanan ärsyttäviä tämmöisinä aamuina. Tekisi mieli vetäistä sitä isompaa korville. Ja tukahduttaa se pienempi tyynyllä. Lopettaisi sen itkemisen. Niiden äitikin taitaa olla vieraissa. Ainakaan viime yönä ei tullut kotiin.
Akkojen hommaa toi lapsenhoito. Varmaan tarvis vaihtaa tuon vaippa, mut menee nyt itse ensin vessaan. Joku järjestys näissäkin aamuissa. Laskee kalsarit nilkkoihin ja istuu pöntölle. Ottaa lehden ja nukahtaa. Säpsähtää postiluukun kolinaan. Hiton mainokset. Yksi konttaa lattialla, toinen roikkuu jääkaapin ovessa. Sillä on nälkä. Tekee mieli jotain suolapalaa. Ottaa lauantaimakkaraa kahden sentin siivun ja mussuttaa tyytyväisenä.
Pistää röökiksi ja avaa pullon. Selaa Anttilankuvaston. Pysähtyy alusasunaisten sivulle. Katse viipyy pitkillä paperisilla säärillä. Aamutupakki. Aamukalja. Eihän sitä muuta perheenisä tarvitsekaan. Paitsi sen vaimon, joka laittais kakarat kuriin.
Ulko-oven lukossa rapisee joku. Siellähän se. Vaimokin kotiutuu yöllisiltä reissuiltaan. Menee suihkuun, kun muuten haisee hielle ja vanhalle. Eihän se vielä vanha ole. Tuntee itsensä nuoreksi. Ainakin kännissä. Ja se eilisyön sylikin kertoi, että on se nätti. Ei se kyllä helliny sitä. Pani vaan. Eikä muistanu aamulla nimeä.

Puhtaita vaatteita ei ole. Kun ei oo millään ehtiny pesemään. On ollut kiireitä. Suihkaus halpahallin hajuvettä ihoon ja vaatteisiin. Ei kukaan huomaa, et nää on samat kun eilen ja toissapäivänä.

Ai niin ja noi lapset. Antaa kahvia isommalle jos se vähän sais virtaa siitä. Maitoo sekaan, niin ei oo liian poppaa. Ja tissiä pienemmälle. Ei kai enää promilleja ole. Onhan siitä jo monta tuntia. Ja tänään ei oo ottanu. Pieni syö samasta, mistä yöllinen mies puristi.

Ne lyö viisaat päät yhteen. Hankitaan lapsenlikka. Me tarvitaan nyt laatuaikaa, ilman noita kiljuvia penskoja.
Illalla ne menee vaimon kanssa baariin tanssimaan. Leppyy alkoholista, eikä lyökään sitä tänä iltana. Sanoo lapsenvahdille, että on ostoksilla. Kello käy. Kaupat sulkeutuneet aikaa sitten. Lastenvahti soittaa viranomaisille. Nokun on sillä omiakin mukuloita ja ne pitäs nähdä ennen nukkumaanmenoaikaa. Viranomaiset tulee ja vie sen pienemmän ja isommankin.
Heippa koti. Heippa isi.

Paha ruoka, pahempi mieli

En usko siihen, että jokaiselle ihmiselle on varattu yhtä paljon pettymyksiä ja iloja. Että, ne tulisivat jokaisen elämään jossain vaiheessa, eri annoksina. Minun annokseni on ollut valtava.

Ala-asteella ruokalassa ruoka haettiin jonossa. Pienimmät ensin. Tarjotin, muki, lusikka ja paperipyyhe.
Sitten pelottavin osuus. Ruokalantäti, joka katsoo minua alas " jaahas, sinä olet noin pieni, että saat oikein suuren annoksen, jotta kasvat!" Kaksi kauhallista. Pinaattikeittoa, josta en pidä. Menen tarjottimeni kanssa pöytään. Pöydänpintaan on jäänyt jälkiä edelliseltä syöjältä.
Tiedän, että kaikki on syötävä. Kananmunanpuolikas kelluu vaaleanvihreässä keitossa. Haaleaa maitoa mukissa.
Puolentoistatunnin hämmentämisen jälkeen olen saanut alas palan kananmunaa ja kolme lusikallista keittoa. Opettaja hakee minut pois ruokalasta. Hän vie minut keittiöön, jossa ruokalatäti on kahvilla. Tupakanhaju leijuu ilmassa sekoittuneena kahvin, keiton ja kanamunanhajuun. Minua oksettaa. Pää vinossa pyydän anteeksi. Nielen kyyneleitä.
Tämän jälkeen päätän, että kun olen tarpeeksi iso en ikinä syö pinaattikeittoa. Minun ei ole pakko. Enkä pyytele anteeksi sitä etten pysty.
Silloin en myöskään niele kaikkea mitä minulle tai minusta sanotaan.

Väsy

Joskus olo on niin voimaton, etten löydä enää sanoja.
Silloin toivoisi, että sormet vain kirjoittaisivat koko olotilan pois. Tuntuu kuin olisi säiliössä, josta loppuu happi. Pian.
Tukahduttaa.
Huokaus, jolla voisi puhaltaa ulos kaiken sen pahan. Vähitellen tyhjetä itsekin.
Olen miettinyt onko tämä minulle hyvästä. Kirjoittaa kaikki. Elää uudelleen ne päivät, tapahtumat, tunteet. Lähtevätkö ne tällä pois?
Vai käykö pian niin, että jään niihin kuviin, enkä saa niitä mielestäni, kun olen ne jostain muistista ylös kaivanut.
Mutta en jaksa tapella vastaan. Niitä tunteita. Näitä ajatuksia. Antaa tulla.
Kun jaksan taas hengittää puhallan ne pois.
Saippukuplina.
Puhtaina.

Hiljaista

Riidellessä huutaminen tuntuu paremmalta, kuin puhumattomuus. Mykkäkoulu. En voi sietää sitä. Hiljaisuus muistuttaa kahdesta viimeisestä vuodesta kodissanne.

Mielipiteesi ilmaisit yläkerrasta: polkemalla jalkaa lattiaan. Yritit sanoa, olkaa hiljaa! Helpompaa olisi ollut vain sanoa ääneen. Miten minun on täytynyt loukata sinua, kun et edes tuota lausetta voinut sanoa? Mielestäni en edes ollut kovin hankala. Noudatin kotiintuloaikoja. Niitä, jotka saivat minut tuntemaan oloni vangiksi. Tiedän, että asetit kovat rajat, etten löydä väärää seuraa tai tekemistä. Se oli sinun välittämistä. Mitään muuta siihen ei kuulunut. Ei halausta, ei kysymyksiä "miten menee", ei mitään.
Kunnioitin silloin jollain tavalla teitä. En tiedä oliko se enemmän pelonsekaista "kunnioitusta", vai mitä. Joka tapauksessa sekin on hävinnyt. En voi kunnioittaa ihmistä, joka on hylännyt, sulkenut silmänsä, ja pahoinpidellyt henkisesti olemuksellaan, jättänyt rakastamatta.
Sinussa on paljon sellaista, jota en osaa selittää sanoin. En osaa kuvailla täysin sinua.Olit hankala. Olin hankala.
Mutta sinä olit aikuinen. Sinun olisi pitänyt tietää paremmin. Sinun olisi pitänyt kestää enemmän, ei minun. Olin lapsi. Sinä et.

Et voinut kestää, että pystyin sinusta huolimatta säilyttämään puheyhteyden mieheesi.
Oletko koskaan miettinyt mistä se johtui? Siitä, että hän kuunteli. Häntä kiinnosti. Sinua ei. Tuntui joskus jopa, että hän välitti. Miten sait hänet lopettamaan välittämisen? Oliko vaihtoehtoina sinä tai minä? Jäin toiseksi. Miten kukaan pystyy valitsemaan puolisonsa ja lapsen väliltä? Raukkamaista.

Hiljaisuutta on kestänyt kauan. Joskus siitä voi nauttia. Mutta en siitä täydellisestä. Hiljaisuuteen tarvitaan airon vedessä lipuva ääni, puiden kohina tuulessa tai lokin nauru.

Sellainen hiljaisuus voi antaa anteeksi. Ajallaan.

Vastuuvapaus - Hylätty

Antaa Anteeksi. Sama, kuin vapauttaisi teidät vastuusta.
Virallisesti ette ole olleet minusta vastuussa pitkään aikaan. Tuntuu, ettette olleet ikinä. Vastuu tarkoittaa minulle myös välittämistä.
Teille annettiin minut, jotta saisin "normaalimman" lapsuuden. Kodinomaisen. En edes tiedä mitä se sana tarkoittaa.
Tiedän piti olla minun perhe. SijaisP-E-R-H-E. Ei perhe hylkää ketään sen ympyrään kuuluvaa. Ei sellaista vain tehdä.
Se siitä normaalimmasta.
Muutin pois. Viranomaiset olivat minusta vastuussa kahteenkymmeneenyhteen ikävuoteen asti. Yli viisitoista vuotta olin vastuuttomasti teillä. En oikeastaan ymmärrä miksi viraston minusta piti olla vastuussa niinkin kauan? Suomen Laki. Mitä se hyödytti minua? Ei minulla edelleenkään ole "tukiverkostoa". Sitä, johon soitetaan kun on vakavasti loukkaantunut liikenteessä. Sitä, johon tukeudutaan kun pelottaa. Sitä, jonne mennään viettämään lomia ja jouluja.
Virastot ovat auki arkisin kello kahdeksasta kuuteentoista. - Kiitos soitosta. tuut-tuut. Kohinaa. Hiljaista, lasken luurin alas.
Tiedän olen itsestäni vastuussa. Joskus tarvitsisi itsensä lisäksi myös muita. Jotta jaksaisi. Kaiken.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä (part 2)

Se teki niin. Et usko. Kertaan hiljaisella äänellä kaiken. Kyllä Se tapahtui. Et voi uskoa. Katseessasi on epäilevän inho.
Painan katseeni lattiaan. Olet jollain tavalla syyttävä, vaikket niin sano.
Lattiamaton kiemuraiset kuviot pyörivät silmissäni. Miksi kerroin hänelle? Tiesin, että tässä käy näin.
Olen voimaton. Likainen. Valehtelija.
Tunnen olevani yksin tämän kaiken kanssa. Tästä eteenpäin pidän kaiken sisälläni. En puhu, edes vihjaa mitään.
Mikä Siinä on sellaista, ettei Sen uskota tehneen mitään? Mikä minussa on sellaista, että he luulevat minun valehdelleen? Keksineen kaiken?
Et usko minua. Sanot sen suoraan. En jaksa enää todistella.
En jaksa enää pelätä, että menetän sinutkin. Ihan sama. Vaikkei ole.

Se teki niin. Näen silmistäsi järkytyksen. Pelkään reaktioasi. Painan taas pääni alas.
Tiedät, että se tapahtui.
Mietit mitä minun tulisi tehdä. Voiko monen vuoden takaisesta jutusta tehdä rikosilmoitusta?
Toteat, että se olisi todella vaikeaa. Todistaa. Ja toisaalta en pystyisi siihen. Pelkäisin liikaa. Tiedät sen.
Otat minua kädestä. Puristat lujaa.
Ollaan hiljaa tunteja. Tuntuu minuuteilta. Kysyt miten jaksan. En saa sanotuksi sinulle mitään.
Viet minut kotiin. Kysyt tarvitsenko jotain. En tarvitse. Muuta kuin sinut.
Oksennan. Pidät hiuksiani ylhäällä. Juotat minulle Jaffaa. Keltaista.
Makaan sohvalla. Peittelet viltillä. Silität päätäni. Odotat, että rauhoitun.
Kuulen ulko-oven käyvän aamupostin aikaan.

Älä Irroita Toivoasi Ikinä

Olen hukannut muistoni sinusta.
En osaa suhtautua vieläkään kaikkiin tyhjiin lupauksiin. Siihen, että jätit meidät.
Sinun piti mennä katkolle. Humalasta. Et mennyt.
Jokainen äiti rakastaa lapsiaan.
Todellako?
En tiedä sinusta oikeastaan mitään. Minulla on valokuva sinusta. Pidät siinä sylissäsi minua. Olen ehkä vuoden ikäinen. Taustalla tyhjiä pulloja.
Taisin olla yksi niistä tyhjistä pulloista. Eihän niillä ole enää merkitystä, sisältöä.
Ne hajoitetaan kännissä katuun. Isketään lujaa, jotta hajoaa moniksi Sirpaleiksi.

Ainoa asia, mikä mielestäni on hyvää sinussa on se, että sinä olet minut tänne saanut. Synnyttänyt. Kärsinyt, että minä saan elää.
Vastustit sijoitustamme. Et halunnut luopua lapsistasi. Antaa niitä toiselle. Meitä. Et myöskään ollut valmis luopumaan alkoholista,
huonoista ihmissuhteista.
Et ollut valmis rakastamaan meitä. Eikä minusta tule koskaan valmista rakastamaaan sinua.

En tiedä, voiko sinua edes sanoa äidiksi. Olen asunut kodissasi 15 vuotta. Tekeekö se sinusta äitiä? Minullahan oli oma.
Puhuin sinusta aina etunimellä. Kaiken jälkeen et ansaitse nimitystä äiti.
Toivoisinko, että ottaisit yhteyttä? En tiedä. Jollain tasolla toivoisin, että tajuaisit menetyksesi. Miksi oikeastaan halusit meidät?
Siksikö, ettet ollut saanut omaa tytärtä? Sinulla oli jo kaksi poikaa. Jos olisin omasi, pitäisitkö kiinni lujempaa?
Rakastaisitko kaikesta huolimatta? On kulunut liian kauan aikaa siitä, kun ollaan nähty.
Ei tunneta. Eikä varmaankaan edes haluta. Kuvat toisistamme perustuvat vuosien takaisiin oletuksiin. En tiedä haluanko sinusta mitään enää.
Muistan ettet koskaan leikkinyt meidän kanssa. Tästä syystä minusta tuli sosiaalinen. Tutustun helposti. Oli pakko löytää kaverit yksin.
Luit meille iltasadun kun olimme pieniä. Se on ainut äidillinen asia, jonka sinusta muistan.
Muuten olit vain nainen, jonka luona asuimme.

Sinua en unohda. Olet minulle muutakin kuin nainen, joka määrättiin minulle lastensuojelusta. Pidät vieläkin yhteyttä.
Sinussa on paljon asioita, jotka ovat äidillisiä. Olet välitön, huolehtiva ja hauska. Olet saanut minut rakastamaan itseäni, muista huolimatta.
Olet ajatuksissani. Olet saanut minut jaloilleni. Olet onnistunut. Olet minulle rakas.

Teitä on kolme naista, joiden päivä on tänään. Kaikki olette minulle jollain tasolla olleet äitejä.
Viimeinen teistä ansaitsee tämän päivän.
Viimeinen teistä voi mennä takapihalle, varpasillaan nurmikolle. Tuntematta pieniä kiviä, jotka pistelevät jalkapohjia.
Nauttia auringosta ja pienestä tuulesta.
Viimeinen teistä on ensimmäinen, jolle liputan.

Irrallaan

Juuri kun löydän jotakin pysyvää, tuntuu että pakenen ja haluan irti siitä kaikesta. Miksi en voisi jäädä, pysähtyä?
Juurtua kuin puu - paikoilleen, kasvaa isoksi?
Tuntuu typerältä myöntää itselleen, etten pysty siihen mitä haluan eniten. Juuri tätä. Sitoutua, uskaltaa olla tässä.
Mitä pakenen? Sitä, että joku oikeasti olisi vierelläni koko ajan. Omaa epävarmuuttani kyetä ihmissuhteeseen.
Kaikki aiemmat ihmissuhteeni ovat kaatuneet ennemmin tai myöhemmin omaan lähtööni.
Minulla ei ole ollut mitään pysyvää.
Olen ollut alle vuoden ikäinen, kun minut on ensimmäisen kerran hylätty. Jonnekin baariin. Henkilökunta ilmeisesti ilmoitti minusta lastensuojeluun.
Olen tullut hylätyksi toistekin, baarissa, mutta se on ollut minulle ehkä silloin aikuisena ihan oikein.
Kuka jättää lapsensa? Tekee ihmisraunion? Se minusta tuli kun kasvoin. Raunio, joka ei kestä enempää hylkäämisiä, torjutuksi tulemisen tunnetta.
Kuka sellaisesta pitää huolta? Minun itseni pitäisi jo osata.
Kun on jätetty liian monta kertaa lapsena, ei osaa muuta kuin jättää itse, ennekuin se toinen ehtii.
Ettei sattuisi enää. Enempää.

Onko lasi puoliksi tyhjä - vai täynnä?

Jalat maassa, reilu, paikkansa ansainnut, palkkansa tienannut, ajatteleva, iloinen, huolehtiva, rakas, välitt (ett) ävä - itseä ja muita, seurallinen, jopa ylpeä.

Masentunut, väärin ymmärretty, saamaton, yksinäinen, humalahakuinen, kipeä, säälittävä, vastuuton.

Tahdoin vain sanoa, että onneton lapsuus ei ole selitys sille mitä olet Nyt.

Matkalla

Huojentuneena löytää oma vaunu, ikkunapaikka 19. Nostaa laukku ylös, laskea itsensä alas. Junarata menee kotini ohi, kuulen joka päivä, kun joku on matkalla jonnekin.
Rata kulki myös sen talon ohi. Ylämäen päällä. Siitä on tullut maamerkkini. Kotini on aina jossain lähellä rataa. Onko se turva jostain? Se, että se on lähellä. Helpompi lähteä. Minne menisin? Mietittekö koskaan, kun olitte kerääntyneet viettämää lomaa, missä minä olin? Lähellä rataa. Joskus liian lähellä.

Pidän siitä, kun hiuksiani kosketetaan. Se tuntuu samalta, kun tuuli joka vei hiuksiani junan vauhdin imussa. Pidän myös siitä kun kastan varpaat kesän ensimmäiseen jääkylmään järveen. Muistuttaa siitä, että osaanko? Kellua vai vajota?
En tiedä johtuivatko kaikki yritykseni ikävästä, hullusta kaipuusta, vai loputtomattomasta kivusta ja pelosta, jonka Se aiheutti. Joka tapauksessa näen edelleen arvet käsissäni, jotka muistuttavat että se kaikki todella tapahtui. Pääni arvet, jotka eivät ole näkyviä kaikille. Niitä arpia, jotka repeytyvät tietyin väliajoin. Vuotavat hetken, jonka jälkeen olo on parempi. Sairaalla tavalla puhdistavia, joita ei toivoisi kellekään. Tuntuu samalta, kuin pienenä pyörän selästä kaatuminen hiekkatiellä. Vertavuotava polvi täynnä pienen lasinsirun näköisiä hiekkapaloja, jonka naapurin setä puhdistaa raa'alla viinalla. Se kirvelee, kuumottaa, tykyttää. Tuntuu sydämen lyönnit läpi pään. Puhdistavalta.
Jotenkin sitä haluaa uskoa synkkinä hetkinä siihen, että kun hengitykseni lakkaa näen Isän. Vaikken järjellä niin ei voi ajatella. Se on enemmänkin toive. Aika hullu sellainen. Kai yritykset johtuivat kaikkien asioiden summasta.

Jos Se löytyisi käytäväpaikalta numero 20, voisin olla varma, että tuntisin. Sekin saattaisi tunnistaa. Katseeni ei ole muuttunut mihinkään. Eikä tahtoni saada Se tunnustamaan tekonsa. Myös muille. En halua muuta tuomiota, kuin sen, että jokainen joka tuntee Sen, saa tietää. Kaikista niistä teoista. Myös he, jotka vain sulkivat silmänsä ja korvansa. Ne, jotka olisivat voineet tehdä jotakin, mutta eivät tehneet. Miksi?
Se lähtisi aika pian paikalta numero 20 käytävän päähän, jonka ovessa on kuusisorminen kämmen. Junan kuuluttajanainen kertoisi seuraan pysähdyspaikkamme olevan Omatunto.

Vaiettu

Kuulin, ettei minusta voi enää puhua teidän läsnäollessanne. Puhumattomuus ei tarkoita sitä etten enää ole. Taidan olla ajatuksissanne enemmän kuin arvasinkaan.
Tiedätte, etten aio palata. Olen rakentanut kaiken yksin, uudestaan. En ota sitä riskiä, että saisitte viedä sen minulta. Tai tuhota sen minkä olen saanut aikaan.

Yksi päivä vain lähdin. En ollut onnellinen. Pakkasin kymmenen neliön huoneestani kaiken oman. Se mahtui peräkärryyn ja pikkuautoon. Se mitä olin jättänyt siihen huoneeseen unohtumattoman tuskan lisäksi, te poltitte takapihalla. Savuna ilmaan.
Nyt elän tavalla jonka koen itse oikeaksi. Yritän nauttia elämästä. Pärjätä. Yritän päästä käsiksi johonkin pysyvään. Sitä en saanut teiltä. Mitään pysyvää.
Teillä on väärä kuva minusta.
Ei. En käyttänyt huumeita. En ole yksinhuoltaja äiti. En roiku huonossa ihmissuhteessa. En ole työtön. En ole teidän arvoisenne. Olen enemmän.
Yritän näillä sanoilla selvittää mitä teidän mielessä liikkui. Se on vain kovin vaikeaa.

Määränpää - Päämäärä

Olet ollut yksin.
Joskus vielä meitä on kolme. Ei tarvitse olla enää yksin. Minunkaan.
Tulen kaipaamaan tätä aikaa. Luulen että Sinäkin. Sitä kun meitä oli kaksi. Luopumista minulle. Tästä ajasta, olla ainoa. Se aika tulee olemaan ohi. Alkaa matka kohti tasapainon sokkeloa. Mutkikasta, umpikujaista. Päämäärätietoista. Siitä tulee se ainoa. Yhteinen ainoa meille.
Se on sellainen tapa. Tottumus olla se ainoa. Jakamaton huomio.
Luulen, että tämä aika elämässä on tietynlainen harha. Totuushan löytyy kaurapuurosta. Ainoasta aamun hetkestä, jolloin olen yksin. Harhan ja oikean välissä kulkee ohut varjo. Lupaan kannatella Sinua, Meitä. Kohti määränpäätä. Sinun vuoro on illalla. Lepään sitten kuiskauksien keskellä. Ei uskalleta puhua ääneen. Voisihan herätä.
Voidaan sanoa näkemiin perjantain oluelle. Kuohu nousee lasinreunan yli. Kyllä me osataan nauraa ilman humalaa. Nauraa pienille asioille - kuten ryppyisille varpaille.

Kadotettu

Miksi en voi päästää irti?
Se tarkoittaisi, että hyväksyisin elämään ilman rakkauttasi. Minä rakastan Sinua. Edelleen. Täytyisi luopua siitä kuvitelmasta, että rakastat minua. Eihän Sinua enää ole. Ei tunteita, ei kehoasi, ei mitään. Olet maan alla. Mitä ihmisestä jää reilun kymmenen vuoden maassa makaamisen jälkeen? Minä en tahdo, en uskalla päästää irti.

Mitä ajattelit kun kuolit? Ehtiikö siinä ajatella muuta kuin, että nyt se tapahtuu. Viliseekö elämä silmissä ohi? Ehtiikö ajattelemaan ketä jää? Katua tekemisiään tai tekemättä jättämisiä? Sattuuko se? Paleleeko, tai maistaako jotain?

Olit muutaman päivän kuolleena asunnossasi, ennen kuin kukaan tajusi kaivata. Minä kaipaan. Jättikö postinkantaja jotain huomaamatta; kasautuivatko mainokset päällesi?

Muistan, kun kävimme luonasi ja osasin jo lukea. Otin jonkun aikakausilehden, jossa oli treffi-ilmoituksia tv-ohjelmaoppaan jälkeisillä sivuilla. Olit ympyröinyt niistä mielenkiintoisimmat. Otitkohan heihin yhteyttä? Kaipasit toista ihmistä. Vierellesi. Sitä, jonka kanssa luetaan iltaisin lehtiä ennen nukkumaan menoa, sitten suukko ja hyvää yötä. Sitä, jonka kanssa mietitään kauppalistaa, käydään marketissa ja viikonloppuisin kylässä tai tansseissa. Olla lähellä. Kokea huumaa. Sitä, joka tykkää Sinusta väsyneenäkin. Joka pitää viehättävänä ulkonäköäsi juuri heränneenä. Jolta kuulee lauseet joita muilta ei halua kuulla. Toivon ettet kuollut tietämättömänä siitä, että Sinua rakastettiin. Kaikesta huolimatta. Sellaista rakkautta ei olisi saanut lehtien ilmoitusnaisilta. Siskokin rakasti sinua. Eri tavalla. Hänellä on eri muistot meistä. Hän ei muista hubbabubbaa vaan sen nukkejutun. Se on sellaista rakkautta, jota ei voi tuntea ketään muuta kohtaan, kuin omaa isää. Sellaista, joka antaa kaikki anteeksi. Sellaista, joka ei lopu, ei häviä vaikka Sinä hävisit. Meidän elämästä.
Siitä jää sellainen ikävä, joka saa Sinut henkiin ajatuksissani. Ikävä, kaipaus, loputon huuto, tärinä käsissäni, tyhjä tunne, kuiskaus jollekin jota ei enää ole.
Ikävä joka kaipaa Sinua.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä (part 1)

Hypättiin narua. Olin siinä aika hyvä. Niinkuin ruudussakin ja siinä kuminauhajutussa. Kannustettiin toisiamme, oltiin samassa joukkueessa. Pidettiin toistemme puolia, ettei ainakaan jäädä viimeiseksi valinnoiksi joukkuejaossa.
Kerrottiin salaisuudet. Siis kaikki. Semmosta asiaa ei ollutkaan mistä ei voinut puhua. Ei moralisoitu vanhempinakaan tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Sanoa sai, jos oli mielipiteitä. Eriäviäkin. Juteltiin tuntikaupalla yökylässä peiton alla. Nukuttiin vierekkäin. Haettiin aamuyön tunteina "jotain hyvää" syömistä. Kuunneltiin PekkaSauria. Ja niitä ihmisiä. Mietittiin, että onpa paljon ongelmia. Ei meillä ollut sillon.
PekkaSauri on jo lopettanut ongelmien puimisen radioaalloilla. Meille on tullut ongelmia. Isompia ja pienempiä. Meitä ei taida enää olla. On Sinä ja Minä. Sinun elämäsi, mistä ei voi enää puhua, koska se on täydellistä (paitsi siis ongelmistasi pitää puhua, minun pitäisi osata ratkaista ne..) ja Minun elämäni, josta kyllä voi puhua. Siis muustakin kuin sen epätäydellisyydestä. Joskus mietin yksinäni niitä hyviä puolia, koska olet niin tottunut juttelemaan kanssani vain huonoista. Tällaista ystävyyttä kutsutaan jossain paskaämpäriystävyydeksi. Minä olen se ämpäri ja sinulla on lapio. Toivottavasti tulee hyvä kakku.
Olisi oikeasti kiva, kun soittaisit. Kysyisit. Puhuttaisi muustakin kun siitä, miten menee? - Joo ihan hyvin..Sama kuin puhuisi säästä joka on pysähtynyt paikoilleen. En minä ole. Sisälläni kasvaa pieni myrsky. Tuulee.
Tai tulisit yökylään.
Ei taideta tuntea enää. Tai ollaan erilaisissa elämäntilanteissa. Joskus vaatisi ymmärrystä ja kiinnostusta ottaa toisesta selvää. Koskee meitä molempia.
Eri Kipu.

Taakka

Paljonko jaksaa kantaa surua mukana? Miksi ilot unohtuvat, mutta suru ei katoa. En voi päästää siitä irti. Se tuntuisi unohdukselta. Joitain asioita en halua unohtaa. Osaa en vaan pysty, vaikka kuinka haluaisin. Ehkä se osa minusta on enemmän vihaa. Suru tekee minut tällaiseksi. Osaan tuntea niitä sykähdyttäviä hetkiä, kun tuntuu ettei mikään voisi enää satuttaa minua. Suru on voimallista.
Eihän se niin mene. Aina tulee jokin. Kooltaan pienempi, merkitykseltään vähäisempi. Pieni suru.
Suru puserossa, hihansuuhun niistetty nenä. Tukkoinen olo, ja katkonainen hengitys. Märkä talouspaperi nyrkkini sisällä. Kyyneleet, jotka kirvelevät silmiä. Maistuvat suolaiselta.
En ymmärrä suruaika-käsitettä. Eikö se jatku läpi elämän?
Minulle ilmoitettiin Isän kuolemasta pari päivää tapahtuneen jälkeen. "istu alas", ja se vain sanottiin. En oikein ymmärtänyt sitä. Seuraavana päivänä meidän ei tarvinnut mennä kouluun. Käveltiin läheiseen valintataloon ja ostettiin pakastepitsat. En meinannut saada sitä alas. Syöminen tuntui hirveältä. Koko oleminen tuntui hirveältä. Lohturuokaa, joka tarttui kitalakeen kiinni. Silloin olisin halunnut tukehtua siihen. Perjantaina olin jo koulussa. Normaalisti. Vaikka koko tapahtuma muutti minua niin, etten ikinä tuntisi oloani normaaliksi. En enää menisi sunnuntaisin kylään. Kaikki loppui siihen. Minulta vietiin ihminen, joka ei ikinä näkisi mitä minusta tulee, minkä näköiseksi kasvoin ja mitä ajattelin hänestä. Ei oppisi tuntemaan minua, enkä minä häntä. Sitä en saa takaisin. Siitä tulee sellainen suru, jota en voi niistää, tai itkeä pois. Kuolema tappoi myös osan minusta. Tuntuu, että olen palasina, niissä paikoissa jota silloin oli, niissä hetkissä.
Olin kateellinen. Muilla oli isä, äiti, mummeja ja setiä, jotka pitivät heistä huolta. Tunsin, että jään paitsi kaikesta mitä muilla oli. Isänpäiviä ja Äitienpäiviä. Askarteluja kuvaamataidon tunneilla. Kelle minä oikein askartelin onnittelu-kortteja? Ihmisille, jotka pitivät minua taakkana. Olin taakka, josta piti päästä eroon. Nyt itse kannan sitä taakkaa, joka nostettiin reppuna selkääni, kun olin yksitoista.
Viikonloppuna kävelen jäälle, teen risunuotion. Paistan makkaran mustaksi pinnalta. Otan kupin lämmintä mehua ja lasken reppuni lumeen.

Kulkea tiensä päähän

Selaan sivuja. Niitä on satakaksitoista.
Opetella vuorosanat ulkoa. Saada päähänsä ne sanat, muistaa iskut. Ne sanalliset iskut, epätodelliset. Lyönnit tulevat niin nopeasti, etten aina pysy perässä. Siksi minulla kai jää usein jotain sanomatta. Jotain tärkeää. Nyt ei olisi varaa unohtaa.
Tämän käsikirjoituksen muokkaan itse, alku oli valmiina. Alku, joka usein löytyy lopusta. Siitä surullisesta. Se oli minun alkuni.
Keskikohtaa elän tässä ja loppu on vielä avoin. Eikö se jätä katsojalle aina eniten kysymyksiä, mutta samalla antaa eniten? Avoin loppu, toivottavasti vielä kaukana.
Jokaisesta tarinasta löytyy käännekohtia ja avainhenkilöitä, jotka tekevät juonesta kiinnostavan. Olen lukossa, tai sen takana. Enkä tiedä miten avainhenkilöt voisivat saada sen auki. Teette elämästäni kiinnostavan, vähän epävarman, mutta elettävän.
Alun hiljaisuus ennen esitystä. Jännitys verhon takana. Aina on se yksi, joka yskäisee katsomossa saadakseen rikottua hiljaisuuden. Kohta se alkaa.
Astun lavalle. Olen siellä rikki, kaiken yleisön edessä. En edes ole hauska, mutta ne nauravat minulle. Sanat tulevat suuhuni. Syljen ne ulos lauseina. Mennään eteenpäin. Sydän hakkaa. Kohta poistun. Ristiriitaista; en haluaisi olla tässä, enkä halua poistua. Koska tiedän, että se on loppu. Toinen hiljaisuus. Se mies katsomosta ei yski enää. Sydän takoo rintaani ja pala nousee kurkkuun. Minäkö? Katson varovasti muita. "Niin sinä". Pääni on tyhjä, en tiedä mitä tehdä. Naurukin on jo loppunut. Saan rikottua hiljaisuuden viimeisillä vuorosanoillani:
" nyt minun täytyy mennä. Isä odottaa. mutta kyllä minä pian tulen käymään. "

Koukussa

Täällä, kanssani.
Tanssi. Pidä minusta kiinni. Kosketa. Lujempaa. Niin, että olen turvassa. Vie minut pois täältä pään sisäisistä ajatuksista. Ole suojana. Muurina kaikelle kaaokselle. Et ikinä tanssi, pelkäät astumasta varpailleni. Harvinaista, nämä tahdit.
Ota minut syliisi. Anna hiukseni kietoutua olkapäillesi. Hengitetään samaan tahtiin. Tarvitsen tätä nyt. Hengityksesi tuntuu tuulena niskassani. Suutelen kaulaasi. Maistut hyvältä. Tiedän mitä ajattelet. Ajatuksesi vie minut pois ajatuksistani. Pieni kehoni kietoutuu sinuun, älä päästä irti. Ollaan hetkessä. Annan lipua elämäni tähän hetkeen, jäädä tähän.
Joku sanoi joskus, että anna itsesi kuolla lempiasentoosi. Voisinko kuolla tähän syliisi? Tästä en tahtoisi pois. Näistä hetkistä.
Tahti osuu sydämeeni, joka toinen lyönti jää lyömättä. Hiljaa. Joka toinen tuntuu rintaasi vasten iskuna, kevyenä nyrkkinä. Se lyö sinulle. Aina. Joskus vielä avaan nyrkkini kämmeneksi poskellesi. Kiitos näistä hetkistä. Lupasin tänä vuonna vihata vähemmän ja uskaltaa rakastaa enemmän.
Nyt lunastan sen.

Punaista

Vuodan kuiviin tämän jälkeen.

Kipu, en kykene liikkumaan. Aikaa on vielä. Nuku. Silmät kiinni.

Pyörin sängyssä, peitto myttynä sylissäni. Sänky tuoksuu unelle. En saavuta enää sitä. Tämä yö meni jo. Rauhaton mieli. Nousen aamun pilkistäessä verhojen lomasta. Kipu ei lähde buranalla ja vedellä. Aamupalaksi kuppi kahvia ja tupakka. Selaan lehden, punaisten mainosten seasta luen pakkohoidosta päihdeäideille. Kannatetaan.
Naiseuteni todiste valuu pönttöön. Näitähän meidän piti juhlia, kun ne alkoivat. Sinä lupasit. Mitään juhlittavaa ei sitten enää löytynytkään, joko unohdit tai en enää ollut sen arvoinen. Tyhjiä lupauksia.

Minusta tuli nainen. Toinen nainen siihen taloon. Se oli sinulle liikaa. Omaa kuvaani itsestäni ei auttanut se, että arvostelit ensimmäisiä rintaliivejäni pornoksi. Sait itseni häpeämään vartaloani. Ihan kun se ei olisi jo riittänyt mitä hän teki. Sinun piti vielä päästä lyttäämään minuuteni. En ole arvokas jos pukeudun näin. En ole kaunis, minussa ei ole mitään haluttavaa. Huomaatko, mitä ajatuksia sait minut uskomaan? Olen huora sinun silmissäsi. Ahdasmielisyytesi on uskomatonta. Et ikinä hyväksynyt minua, ja pahinta minusta oikeasti kasvoi nuori nainen, joka kaipasi hyväksyntää keltä tahansa kun en saanut sitä sinulta.

En häpeä vartaloani enää.

Tämä aika muistuttaa uudesta, jonka aika ei vielä ole. Joka kuukausi, kuolleena verenä minusta pois. Muistutus, pelostani, mitä jos siirrän jonkin periytyvän taudin häneen. Peloistani, mitä jos.. Itsekkyyteni on huipussaan. Olen nähnyt niin läheltä mitä se voi olla. Minusta ei ole siihen. En pysty, enkä jaksa jos niin kävisi.

Uusi saa juhlat, verelle. Uusi saa uskoa itseensä. Uusi saa uskaltaa olla tyttö, nainen. Uusi on arvokas. Jotain mitä minussa et ikinä nähnyt, vaikka se oli minussa koko ajan. Omaa tilaisuuttani en jätä käyttämättä. Se on liian kallista unohdettavaksi, hylätyksi. Se on jotain mitä ei rahalla saa. Toivottavasti ymmärrät sen kun olet rikas - ilman meitä.

Yksin Sielusta Tulee Äärettömän Voimakas Ääni

Tahdon tietää, mitä ajattelet?
Mitä tunnet sanojen seasta?
Tahtoisin, että olet Ystävä.
Sinulla on juhlapäivä lauantaina.
Jos tunnistat, jätä itsestäsi merkki.
Minuun.

Koska tarvitsen sitä nyt.
Koska tiedän jättäneeni merkin Sinuun.
Siksi, ettei kenenkään tarvitse tuntea itseään hylätyksi.

Siksi koska mitään ei tarvitse kestää yksin.

Kiitos.

Lukuja

Miljoona tilaisuutta. Miljoona menetettyä mahdollisuutta. Yrittää tuntea minua, edes vähän. Jätitte ne käyttämättä. Yritykseni pitää teihin yhteyttä hautasitte hiljaisuudessa. Ei vastausta. Humina puhelimen toisessa päässä. Tekstiviesti, jossa ilmoitatte ettei minulla ole oikeutta edes pitää yhteyttä sukulaisiinne. Olivat he minunkin "sukulaisiani" yli kymmenen vuotta. Kunnes te päätitte yksipuolisesti erottaa minut kaikesta, mihin olin kuulunut koko siihen astisen elämäni.
Tuhat ajatusta. Mielessänne. Olen kuullut niistä osan. Teidän ihmettelynne siitä, miten olen tai en ole epäonnistunut. Arvostelunne valinnoistani. Mielipiteenne ovat vääriä. Minulle riittää. Kiitos ei, enää. Isot onnistumiset elämässäni olen jakanut muiden kanssa. Johtuen siitä, että teitte mielummin remonttia kuin olisitte tulleet juhlaan, johon oli aihetta. Minun onnistumiset ovat jollain sairaalla tavalla teille epäonnistumisia. Miksei minulla voisi mennä hyvin? Kun on uuden aika, pienen Iso juhla, teitä ei ole hänelle. Uuden onnellisuutta ette voi viedä.
Minulla sata kysymystä. Teille. Tuskin saan niihin vastauksia. Voisin tulla toisen asiakkaaksi, ehkä näin joutuisitte kohtaamaan minut. Haamu, joka muistuttaa mitä joskus oli. Miten se edelleen on. Ette voisi sanoa ei.
Ehkä niitä ei edes ole - vastauksia.
Kymmenen toivetta. Ne eivät liity teihin. Toiveet ovat unelmia paremmasta. Niihin liittyvät ihmiset ovat elämässäni nyt. Kun toiveeni toteutuvat olen vapaa teistä. Vihdoin.
Yksi elämä. Minun. Omani, onnistumisineen ja saavutuksineen.
Sitä te ette vie pois.

Voisinko?

lähteä?
jäädä?
saada?
lapsen?
oman?
vallattoman?
uskaltaa olla rehellinen, ainakin itselleni?
uskaltaa katsoa silmiin, myös itseäni?
uskaltaa nauttia?
uskaltaa nähdä mitä haluan?
uskaltaa toivoa parasta?
en vain pelätä pahinta.
saada kaiken sen, jota ajattelen, etten voisi saada tai saavuttaa?
sitoutua?
olla olemassa, pelkäämättä menneisyyttäni, kohdata tulevan?
VOISINKO?!

Mitä minulla on?

Ihmissuhde.
Ihana, hyvä. Josta en luopuisi. Kyyneleitä, naurua, itkuisen sekaista naurua. Silti vähän riitoja. Minun ei tarvitse olla yksin. Saan, jos haluan. Useimmiten en halua. Suoraan deitti-ilmoituksesta. Saan olla itseni. Saan olla vaikea, välillä. Niin hänkin. -Välillä. Tätä kukaan ei vie minulta pois. Ei ainakaan näitä tunteita, tätä elämää. Saavuttamatonta.

Ystäviä.
Korvaamattomia. Halaavia. Luottamus. Voin olla sanomatta mitään, silti ymmärrätte. Teidän ei tarvitse, tiedättekin. Kun minusta ei kuulu, teistä kuuluu. Aitoja. Ei tarvitse selittää. Voin vain olla. Kiitos.

Harrastus.
Jossa saan näyttää mitä tunnen, eri muodossa. Uusia ihmisiä. Ei arvostelevia. Saan olla myös jotain, mitä en ole. Saan olla mitä vain. Vapauttavaa.

Koti.
Paikka, johon kenkäni kulkeutuvat myös viikonloppuisin. Siellä koti- missä kengät. Yhteinen. Paikka, jossa syön, nukun ja kirjoitan. Paikka, jossa rakastan. Paikka, jota rakastan.

Työ.
Jossa uskon olevani hyvä. Tiedän olevani. En korvaamaton, mutta tarpeeksi hyvä. Kiva paikka useimmiten, - ainakin perjantaisin.

Vara-äiti.
Yhteys. Uuden tuleva mummi. Ihminen, jolla on suuri vaikutus siihen että olen. Sellainen, joita luulin ettei ole olemassa. Se, jota en oikein osaa kiittää. Joskus vielä osaan. Sanoa oikeat sanat. Uskalataa.

Kirjoittaminen.
Ollut helpottavaa. Katsoa ruudulta sanat, lauseet. Tämä on minulta - minulle.

Kokemukset.
Myös pahat. Ilman niitä en olisi tässä.

Selkäranka.
Olisin voinut luovuttaa. Se olisi ollut ymmärrettävää. Jossain määrin. En kuitenkaan tehnyt sitä.

Minä. Itseni.
Kaikesta huolimatta, tykkään susta.

Jatkuu..

..Kosketus paidanalta, kauneus revitty irti. Sanoinkuvaamatonta.

Tunnustelu ilman alushousuja. Olen likainen. Minusta on viety pois koskemattomuuteni. Ajantaju kadonnut. Paljas keho värisevänä, kylmä hiki joka tippuu mahalleni. Ei vienyt sitä loppuun saakka, sanoiko sen sisällä jokin että "lopeta!". "Se on väärin".
Noin ei saa tehdä. Kesken jäänyt insesti. Veikö loppuun? Kuvitelmissani se tapahtui. Pahin. Nukkuesssani. Totuus, en kestä.

Huomionkipeyteni tämän jälkeen on sairasta. Epänormaalia.
Haluttavuus. En voisikaan. Käteni pakotetaan koskemaan. Vastutan. Yritän vetää kättäni pois. Haluan Sen käden irti kaiken jälkeen. Molempien kädet katkaistuna omenapuun alle istutettuina. Käsipuu, josta kasvaa kosketus. Kylmä hikinen kosketus. Josta tarttuu paha. Sellasia puita ei saisi ollakaan.
Nielen. Se nauraa päin kasvoja. Sylki roiskuu päin kasvojani. Itkee tapahtuneen jälkeen. Ilmeetön. Toivon kuolevani tapahtuneen jälkeen. Myöhemmin toivon sen kuolevan.
Nyt toivon ainoastaan ettei se lisäänny, istuta omenapuunoksaa, käsipuuta.
Juuria mullan alle. Ettei se jatka.

Hiljaisuus

Vallalla on suuri voima kutistuttaa ihminen pieneksi. Kutistua pikkuhiljaa näkymattömäksi. Muistista kuvat ovat jo kadonneet aikaa sitten jonnekin kauas taakse.
Muistot mitä ne ovat? Kepeitä kesäpäiviä nurmikolla, auringon paahtaessa, silmät pieninä aukkoina, keinua ylös alas. Talven paukkupakkaset, jalkojen alla narskuva lumi, läheisyys, nauru, sunnuntait löhöpäivät sohvalla.
Ajan kuluessa kääntyvät hyviksi. Pahatkin himmenevät eivätkä satuta enää sisintä. Unohtuvat. Lyönnit, iskut, mustelmat. Verta vuotavat haavat. Itku, hiljainen etteivät muut kuulisi. Olisipa minulla ollut joku. Vienyt pois sieltä. Pelko yksinäisyydestä. Ketään ikinä ollutkaan. Jos oli vain kuvitelmaa.
Sanoja, joita ei koskaan kuultu.
Hiljaisuus on vaivaannuttavaa.

14 vuoden ikävä

En ole kuullut Sinusta moneen päivään.
Mietitkö minua? Olenko siellä Sinulle olemassa? Keskellä tyhjyyttä. Vaaleaa, tai tummaa. En tiedä, olen itse käynyt vain rajalla. Millaista siellä on? Onko siellä edes värejä? Oletko siellä yksin? Onko sielusi siellä jossain? Pääsetkö katsomaan minua, tietämättäni? Näetkö, täällä olen? Välillä vähän hukassa. Tahtoisin nähdä Sinutkin, tietämättäsi.

Auta minua.
Sanoin sen kivelle, jossa on Sinun nimesi. En tiennyt silloin minne muuallekaan voisin mennä. Tulin luoksesi. Muutamien metrien alla olit siellä, toivoin, että kuulit. Istuin pari tuntia siellä vain ajattelemassa. Kävin vuoropuhelua kanssasi. Kerroin Sinulle. Tiesin, ettet kyseenalaistasi minua. Uskalsin sanoa, tiedät etten valehtele. Kirjaimia, tavuja, sanoja, ja lopulta lauseita. Kaikki siksi, että tietäisin mitä tehdä. Nurmikko oli märkä, ja kotiintuloaika oli mennyt kauan aikaa sitten. Odotin, kunpa kuulisin Sinusta jotakin. Luulin välillä jopa kuulevani. Ohi kulkevat ihmiset pitivät kai vähän sairaana, mieleltään. Olenkin. Olet sairastuttanut minut ikävällä. Se ei ole kuin kuume, joka lähtee juomalla. Kuumaa.
Minusta ei lähde mikään juomalla. Koska tiedän hukkuvani kuten Sinä.
Minulla on ikävä Sinua.

Huomenna

Rakas Minä.

Tiedän ettei tätä ole helppo niellä, mutta jatka, anna Anteeksi, tänä vuonna.
Ei, ei sinun tarvitse unohtaa, et pystyisikään, tiedän. Pyri olemaan onnellinen, ilman katkeruutta heitä kohtaan. Nauti, että olet siinä. Hengitä.

Katsot parvekkeelta. Maisemaa jonka voisi kehystää.
Kävele. Tutki ojat, kerää käpyjä. Mielikuvissasi laitat ne niiden patjan alle. Ruusunpiikkejä tyynyliinalla. Tunkeutuvat posken ihoon neuloina.
Katso vähemmän asiaohjelmia, jotka kertovat sinunlaisista, niistä tulee paha mieli. Valehtelevat. Tai luulevat pelastaa lapsen, jolla ei ole tulevaisuutta omien vanhempiensa kanssa. Kyllä tiedetään, ettei se niin mene. Ei ketään voi pelastaa. Kaunis ajatus, vähän ylimielinen. Eivät ne sitä saa irti sinusta. Se tulee eteen joka kerta. Se on osa sinua. Meitä. Katso uutiset ja mainoskatkot. Sopivaa höttöä.
Syö hattaraa huvipuistossa. Käy pulkkamäessä. Juokse niin lujaa, että hengästyt. Muista venytellä. Muutakin kuin äärirajojasi töissä. Ylitä tai yllätä itsesi. Anna aikaa. Muista sanoa, että Rakastat. Halaa. Kirjoita. Sano se suoraan. Lue kirjoja tai lehtiä. Löydä jotain tärkeää iltapäivisin. Kastele kukat. Syö. Älä vihaa. Katso etäämälle. Laula radiosta tulevia huonoja kappaleita. Käy nukkumaan ilman riitoja. Herää ajoissa. Käytä bussia.

Lupaan yrittää antaa anteeksi. Lupaan yrittää olla onnelinen. Lupaan elää.