Hiljaista

Riidellessä huutaminen tuntuu paremmalta, kuin puhumattomuus. Mykkäkoulu. En voi sietää sitä. Hiljaisuus muistuttaa kahdesta viimeisestä vuodesta kodissanne.

Mielipiteesi ilmaisit yläkerrasta: polkemalla jalkaa lattiaan. Yritit sanoa, olkaa hiljaa! Helpompaa olisi ollut vain sanoa ääneen. Miten minun on täytynyt loukata sinua, kun et edes tuota lausetta voinut sanoa? Mielestäni en edes ollut kovin hankala. Noudatin kotiintuloaikoja. Niitä, jotka saivat minut tuntemaan oloni vangiksi. Tiedän, että asetit kovat rajat, etten löydä väärää seuraa tai tekemistä. Se oli sinun välittämistä. Mitään muuta siihen ei kuulunut. Ei halausta, ei kysymyksiä "miten menee", ei mitään.
Kunnioitin silloin jollain tavalla teitä. En tiedä oliko se enemmän pelonsekaista "kunnioitusta", vai mitä. Joka tapauksessa sekin on hävinnyt. En voi kunnioittaa ihmistä, joka on hylännyt, sulkenut silmänsä, ja pahoinpidellyt henkisesti olemuksellaan, jättänyt rakastamatta.
Sinussa on paljon sellaista, jota en osaa selittää sanoin. En osaa kuvailla täysin sinua.Olit hankala. Olin hankala.
Mutta sinä olit aikuinen. Sinun olisi pitänyt tietää paremmin. Sinun olisi pitänyt kestää enemmän, ei minun. Olin lapsi. Sinä et.

Et voinut kestää, että pystyin sinusta huolimatta säilyttämään puheyhteyden mieheesi.
Oletko koskaan miettinyt mistä se johtui? Siitä, että hän kuunteli. Häntä kiinnosti. Sinua ei. Tuntui joskus jopa, että hän välitti. Miten sait hänet lopettamaan välittämisen? Oliko vaihtoehtoina sinä tai minä? Jäin toiseksi. Miten kukaan pystyy valitsemaan puolisonsa ja lapsen väliltä? Raukkamaista.

Hiljaisuutta on kestänyt kauan. Joskus siitä voi nauttia. Mutta en siitä täydellisestä. Hiljaisuuteen tarvitaan airon vedessä lipuva ääni, puiden kohina tuulessa tai lokin nauru.

Sellainen hiljaisuus voi antaa anteeksi. Ajallaan.

Vastuuvapaus - Hylätty

Antaa Anteeksi. Sama, kuin vapauttaisi teidät vastuusta.
Virallisesti ette ole olleet minusta vastuussa pitkään aikaan. Tuntuu, ettette olleet ikinä. Vastuu tarkoittaa minulle myös välittämistä.
Teille annettiin minut, jotta saisin "normaalimman" lapsuuden. Kodinomaisen. En edes tiedä mitä se sana tarkoittaa.
Tiedän piti olla minun perhe. SijaisP-E-R-H-E. Ei perhe hylkää ketään sen ympyrään kuuluvaa. Ei sellaista vain tehdä.
Se siitä normaalimmasta.
Muutin pois. Viranomaiset olivat minusta vastuussa kahteenkymmeneenyhteen ikävuoteen asti. Yli viisitoista vuotta olin vastuuttomasti teillä. En oikeastaan ymmärrä miksi viraston minusta piti olla vastuussa niinkin kauan? Suomen Laki. Mitä se hyödytti minua? Ei minulla edelleenkään ole "tukiverkostoa". Sitä, johon soitetaan kun on vakavasti loukkaantunut liikenteessä. Sitä, johon tukeudutaan kun pelottaa. Sitä, jonne mennään viettämään lomia ja jouluja.
Virastot ovat auki arkisin kello kahdeksasta kuuteentoista. - Kiitos soitosta. tuut-tuut. Kohinaa. Hiljaista, lasken luurin alas.
Tiedän olen itsestäni vastuussa. Joskus tarvitsisi itsensä lisäksi myös muita. Jotta jaksaisi. Kaiken.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä (part 2)

Se teki niin. Et usko. Kertaan hiljaisella äänellä kaiken. Kyllä Se tapahtui. Et voi uskoa. Katseessasi on epäilevän inho.
Painan katseeni lattiaan. Olet jollain tavalla syyttävä, vaikket niin sano.
Lattiamaton kiemuraiset kuviot pyörivät silmissäni. Miksi kerroin hänelle? Tiesin, että tässä käy näin.
Olen voimaton. Likainen. Valehtelija.
Tunnen olevani yksin tämän kaiken kanssa. Tästä eteenpäin pidän kaiken sisälläni. En puhu, edes vihjaa mitään.
Mikä Siinä on sellaista, ettei Sen uskota tehneen mitään? Mikä minussa on sellaista, että he luulevat minun valehdelleen? Keksineen kaiken?
Et usko minua. Sanot sen suoraan. En jaksa enää todistella.
En jaksa enää pelätä, että menetän sinutkin. Ihan sama. Vaikkei ole.

Se teki niin. Näen silmistäsi järkytyksen. Pelkään reaktioasi. Painan taas pääni alas.
Tiedät, että se tapahtui.
Mietit mitä minun tulisi tehdä. Voiko monen vuoden takaisesta jutusta tehdä rikosilmoitusta?
Toteat, että se olisi todella vaikeaa. Todistaa. Ja toisaalta en pystyisi siihen. Pelkäisin liikaa. Tiedät sen.
Otat minua kädestä. Puristat lujaa.
Ollaan hiljaa tunteja. Tuntuu minuuteilta. Kysyt miten jaksan. En saa sanotuksi sinulle mitään.
Viet minut kotiin. Kysyt tarvitsenko jotain. En tarvitse. Muuta kuin sinut.
Oksennan. Pidät hiuksiani ylhäällä. Juotat minulle Jaffaa. Keltaista.
Makaan sohvalla. Peittelet viltillä. Silität päätäni. Odotat, että rauhoitun.
Kuulen ulko-oven käyvän aamupostin aikaan.

Älä Irroita Toivoasi Ikinä

Olen hukannut muistoni sinusta.
En osaa suhtautua vieläkään kaikkiin tyhjiin lupauksiin. Siihen, että jätit meidät.
Sinun piti mennä katkolle. Humalasta. Et mennyt.
Jokainen äiti rakastaa lapsiaan.
Todellako?
En tiedä sinusta oikeastaan mitään. Minulla on valokuva sinusta. Pidät siinä sylissäsi minua. Olen ehkä vuoden ikäinen. Taustalla tyhjiä pulloja.
Taisin olla yksi niistä tyhjistä pulloista. Eihän niillä ole enää merkitystä, sisältöä.
Ne hajoitetaan kännissä katuun. Isketään lujaa, jotta hajoaa moniksi Sirpaleiksi.

Ainoa asia, mikä mielestäni on hyvää sinussa on se, että sinä olet minut tänne saanut. Synnyttänyt. Kärsinyt, että minä saan elää.
Vastustit sijoitustamme. Et halunnut luopua lapsistasi. Antaa niitä toiselle. Meitä. Et myöskään ollut valmis luopumaan alkoholista,
huonoista ihmissuhteista.
Et ollut valmis rakastamaan meitä. Eikä minusta tule koskaan valmista rakastamaaan sinua.

En tiedä, voiko sinua edes sanoa äidiksi. Olen asunut kodissasi 15 vuotta. Tekeekö se sinusta äitiä? Minullahan oli oma.
Puhuin sinusta aina etunimellä. Kaiken jälkeen et ansaitse nimitystä äiti.
Toivoisinko, että ottaisit yhteyttä? En tiedä. Jollain tasolla toivoisin, että tajuaisit menetyksesi. Miksi oikeastaan halusit meidät?
Siksikö, ettet ollut saanut omaa tytärtä? Sinulla oli jo kaksi poikaa. Jos olisin omasi, pitäisitkö kiinni lujempaa?
Rakastaisitko kaikesta huolimatta? On kulunut liian kauan aikaa siitä, kun ollaan nähty.
Ei tunneta. Eikä varmaankaan edes haluta. Kuvat toisistamme perustuvat vuosien takaisiin oletuksiin. En tiedä haluanko sinusta mitään enää.
Muistan ettet koskaan leikkinyt meidän kanssa. Tästä syystä minusta tuli sosiaalinen. Tutustun helposti. Oli pakko löytää kaverit yksin.
Luit meille iltasadun kun olimme pieniä. Se on ainut äidillinen asia, jonka sinusta muistan.
Muuten olit vain nainen, jonka luona asuimme.

Sinua en unohda. Olet minulle muutakin kuin nainen, joka määrättiin minulle lastensuojelusta. Pidät vieläkin yhteyttä.
Sinussa on paljon asioita, jotka ovat äidillisiä. Olet välitön, huolehtiva ja hauska. Olet saanut minut rakastamaan itseäni, muista huolimatta.
Olet ajatuksissani. Olet saanut minut jaloilleni. Olet onnistunut. Olet minulle rakas.

Teitä on kolme naista, joiden päivä on tänään. Kaikki olette minulle jollain tasolla olleet äitejä.
Viimeinen teistä ansaitsee tämän päivän.
Viimeinen teistä voi mennä takapihalle, varpasillaan nurmikolle. Tuntematta pieniä kiviä, jotka pistelevät jalkapohjia.
Nauttia auringosta ja pienestä tuulesta.
Viimeinen teistä on ensimmäinen, jolle liputan.

Irrallaan

Juuri kun löydän jotakin pysyvää, tuntuu että pakenen ja haluan irti siitä kaikesta. Miksi en voisi jäädä, pysähtyä?
Juurtua kuin puu - paikoilleen, kasvaa isoksi?
Tuntuu typerältä myöntää itselleen, etten pysty siihen mitä haluan eniten. Juuri tätä. Sitoutua, uskaltaa olla tässä.
Mitä pakenen? Sitä, että joku oikeasti olisi vierelläni koko ajan. Omaa epävarmuuttani kyetä ihmissuhteeseen.
Kaikki aiemmat ihmissuhteeni ovat kaatuneet ennemmin tai myöhemmin omaan lähtööni.
Minulla ei ole ollut mitään pysyvää.
Olen ollut alle vuoden ikäinen, kun minut on ensimmäisen kerran hylätty. Jonnekin baariin. Henkilökunta ilmeisesti ilmoitti minusta lastensuojeluun.
Olen tullut hylätyksi toistekin, baarissa, mutta se on ollut minulle ehkä silloin aikuisena ihan oikein.
Kuka jättää lapsensa? Tekee ihmisraunion? Se minusta tuli kun kasvoin. Raunio, joka ei kestä enempää hylkäämisiä, torjutuksi tulemisen tunnetta.
Kuka sellaisesta pitää huolta? Minun itseni pitäisi jo osata.
Kun on jätetty liian monta kertaa lapsena, ei osaa muuta kuin jättää itse, ennekuin se toinen ehtii.
Ettei sattuisi enää. Enempää.