Mies

Huokauksen päässä. Siinä lähellä. Varovasti voisin yrittää koskettaa. Heräisit. En halua. Silmäluomet ovat kiinni. Et voi nähdä minua. Raskas hengitys. Pääsisinpä pääsi sisään. Haluaisinko edes? Voisin ehkä hetkeksi. Ihan uteliaisuuttani.
Ei tarvitsisi selitellä, ei sanoa ihan sama – kun ei se kuitenkaan ole.
Päinvastoin. Pääsisit minun pääni sisään. Riski. Onneksi olet vakuutusyhtiössä töissä. Tunnet meidät. Vakuutathan meidätkin, minulle?
Siksi laskujesi mukaan ei ole järkevää sitoutua. Ollaan vain. Olenkohan enää tässä, kun olet valmis luopumaan ammatistasi meidän suhteessa? Ymmärrän, ettei kaikkea voi saada kun haluaa. Kaikki aikanaan. Olen oppinut sen jo pienenä. Enkö silti saa olla kärsimätön? Mikä oikeus sinun on määritellä se aika, ylipäätään suhteen tila missä me kuljetaan? Olenhan minäkin tässä. Ääneti. Ja onko lopputulos edes se, mitä molemmat kuitenkin halusimme? Kumpikaan ei edes enää halua. Tuttua ja turvallista. En halua talloa vuosia vietettyä aikaa kengänpohjan alle. Se ei olisi sen arvoista. Vuodet ovat kuitekin suuri osa meitä. Kasvukipuja paljon, muutama rakko ja laastarikin tarvitaan. Ei mikään ole helppoa. Ei niin. Miksi kaiken jälkeen tästäkin tuli näin hankalaa?
Luomien alla on liikettä. Taidat herätä.
Keitän kahvit.
Huomenta.