Mu(i)stelmia

Väkivalta. Valta. Fyysistä en ole paljoa kokenut. Muuta, kuin sen yhden vuoden. Se vuosi hallitsee minua edelleen. Ajantaju on hämärtynyt siitäkin. En muista kestikö se kuukausia, vai viikkoja. Muistan vain sen tunteen. Kuin joku tukehduttaisi ja repisi sisimmän irti. Eikä sillä ajalla ole väliä. Nythän se on ohi.

Ei se ole. Se elää edelleen, se tunne. Teot, niillä on pidempi aikainen vaikutus.
Sanoin joskus Sen tyttöystävälle, mitä Se teki. Eihän hän uskonut. Olen miettinyt miten joku voi sulkea pois ajatuksistaan asian, joka vaikuttaa kuitenkin niin paljon. Mietin, miten Sen viereen voi käydä nukkumaan, jakaa itsestään osia, seksuaalisia ja muitakin. Läheisyyttä. Miten voi? Kaiken sen jälkeen, kun olin kertonut. Voiko sitä vain ummistaa silmät ja ajatella, että valehtelin. Sehän on ainakin ollut usein todella hyvä manipuloimaan muita. Sen takiahan en itsekään pienenä pystynyt asioista sanomaan.
Olen myös miettinyt miten Se pystyy jakamaan oman elämänsä jonkun kanssa? Entä jos ihmissuhteesta tulisi vakava? Saisivat vaikka lapsia. Miten voisin olla vain hiljaa? Sehän olisi sama asia, kuin kaikki ihmiset joille olen kertonut ovat olleet; vaiti. En itse pysty siihen. En pysty katsomaan sivusta, vaikka olenkin kaukana. Jos, Se tekee sen uudestaan. Ja ihan varmasti tekeekin. En usko, että se on asia, joka jää yhteen kertaan. Eihän se minunkaan kohdallani jäänyt. Enkä usko, että se jäisi vain minuun.

Tulee seuraava. Sitä pelkään. Sen seuraavan vuoksi.