Muistikuvia

Unohdin avaimet ja kahvikeittimen päälle. Muistan, kun yritän avata ovea, keittiön pöydällä. Metallinpala, joka päästäisi minut sisään. Soitto miehelle, se veloittaa siitä kaksikymppiä. Halpa hinta kodista. Sillä on pääsy sinne.
Unohtaa nimensä, ikänsä, menneisyyden. Mahdotonta.
Muistan kasvoja, ilmeitä, ääniä. Jollain tapaa pelottavia. En ole niistä mistään varma.
Ovatko muistikuvani oikeita?
Poltin käteni hellan levyihin. Oli talvi. Sankoon haettiin lunta ja käteni laitettiin sinne. Kirvelee. Itkettää. Huudan, en ymmärrä mitä tapahtui. Iho sormenpäistä lähtee. Kohta en tunne enää, kunnes..
Äiti lyö. Tunnen. Oliko se hän? En ole varma enää mistään.
Olen pieni, en lakkaa huutamasta lyömällä. Eikö hän tajua?
Nyt hänkin itkee.
Muistan myös toisen kerran, en tiedä onko se totta, vai tullut päähäni jostain unesta.
Olemme siskon kanssa kahden kotona. Minun on nälkä. Vanha vaippa tuntuu inhottavalta. Se on märkä, eikä ole paikoillaan. Minussa on ihottumaa, jota raavin. Kynsiäni ei ole leikattu pitkään aikaan. Huomaan, että kotona on jotain outoja ihmisiä nukkumassa. En haluaisi itkeä, etteivät he heräisi. Jotenkin he ovat pelottavia, haisevat kummalle. Hikisiä. Väsyn odottamaan, että joku tulisi auttamaan. Alan pitää ääntä. He nousevat ja korkkaavat pullon. Eivät he kuuntele. Auta. Mitään. Alkavat itse pitää ääntä, kovasti. En näe äitiä tai isää. Missä he ovat? Tarvitsisin heitä.
En muista enempää.

Unohdus, ei se ole niin vaarallista - joskus se voi pelastaakin.