Juhlapyhät ovat pahimpia.Yhden joulun olen viettänyt yksin. Tein riisipuuroa. Kuuntelin naapurien kännistä mekastusta. Kävelin ulkona, vastaantulija kysyi minulta onko myöhäinen ilta vai aikainen aamu? En osannut vastata hänelle. Koira nuuskii jalkaani. Hymähdän. Se halusi merkata minut. Mies vetää koiran peräänsä ja jatkaa matkaa. Korviin sattuu kylmä tuuli. Pipo jäi kotiin. Paleltaa. Menen kotiini, suljen oven, sytytän kynttilän ja ajattelen, ei enää ikinä.
Leffojen ylisuuret krumeluurikuuset, joulusukka takan edessä roikkumassa, lapsia, perheitä, hyvää ruokaa. Uskonnolliset tapahtumat siitä kuinka muillakin on ollut jouluna köyhää. Majatalo. Mistä minä löytäisin tähteni, joka johdattaa minut sen viisaan miehen luokse joka kertoisi onko tässä mitään järkeä. Elämässä?
Vietän tulevan jouluni jo tutuksi tulleiden ihmisten kanssa. Se on ihan mukavaa, vaikka tunnenkin olevani ulkopuolinen. Olen onnellinen siitä, että heille se on yhteinen juhla. Yritän kestää ne muutamat päivät.
Hautausmaalla käynti tuntuu jotenkin kummalta. Sytytän kynttilän mutta en oikeasti pysty ajattelemaan kenelle. Tuntuu liian pahalle, enkä halua itkeä heidän luonaan. Uppoudun apu-lehtiin, tyhjänpäiväsiin juttuihin julkkisten lapsuusjouluista. Ei ainakaan tarvitse ajatella minkälaisia jouluja olen itse viettänyt. Perheessä ne olivat kai ihan normaaleja, vaikkakin ruokapöydässä luettu evankeliumi tuntui epäaidolta. Siltä, että näytetään kerran vuodessa toisille, että meillä on kaikki hyvin. Kuusi, ruoat ja lahjat. Voisin laittaa joulun boikottiin. Ehkä joulut olivat liiankin normaaleja, jotenkin jäykkiä. Teennäisiä. Milloin normaali muuttuu epänormaaliksi? Jossain korvieni välissä. Jossain sillä rajalla, jota en tiedä. Samalla rajalla, jossa minusta vietiin se osa. Sillä rajalla, josta en ole varma miten niin kävi. Epävarmuuden rajalla. Rakastivatko he minua?
Hautausmaalla käynti tuntuu jotenkin kummalta. Sytytän kynttilän mutta en oikeasti pysty ajattelemaan kenelle. Tuntuu liian pahalle, enkä halua itkeä heidän luonaan. Uppoudun apu-lehtiin, tyhjänpäiväsiin juttuihin julkkisten lapsuusjouluista. Ei ainakaan tarvitse ajatella minkälaisia jouluja olen itse viettänyt. Perheessä ne olivat kai ihan normaaleja, vaikkakin ruokapöydässä luettu evankeliumi tuntui epäaidolta. Siltä, että näytetään kerran vuodessa toisille, että meillä on kaikki hyvin. Kuusi, ruoat ja lahjat. Voisin laittaa joulun boikottiin. Ehkä joulut olivat liiankin normaaleja, jotenkin jäykkiä. Teennäisiä. Milloin normaali muuttuu epänormaaliksi? Jossain korvieni välissä. Jossain sillä rajalla, jota en tiedä. Samalla rajalla, jossa minusta vietiin se osa. Sillä rajalla, josta en ole varma miten niin kävi. Epävarmuuden rajalla. Rakastivatko he minua?
Samusirkan joulutervehdys ja Lumiukko katsotaan lasten vuoksi. Vaikkei ne jaksa kumpaakaan seurata.
Olisipa kunnolla pakkasta ja hanki.
Voisin tehdä lumienkelin ja jäätyä maahan.
Olisipa kunnolla pakkasta ja hanki.
Voisin tehdä lumienkelin ja jäätyä maahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti