Muuttuvaa

Ensin yksin. Pari huonekalua , lainaan saadut verhot, 26 neliötä. Erillinen keittiö, isot ikkunalaudat. Se oli kotini pari vuotta. Siltä se ei ikinä tuntunut. Kiinni jäänyt taikina leikkuulaudalla. Se odotti minua, kun tulin katsomaan Omaa Kotia. Jääkaappi sulanut lattialle. Lattialautojen väliin menvät leivän muruset. Jäävät kiinni. Olen irrallinen täällä.

Muutto. Opiskelijakämppä, pari itseriittoisaa ihmistä vieressä. Sängyt liian lähekkäin. Kuulen öiset alkoholin siivittämät limapusut. Kiihtyneitä huokauksia noin 10, kiljaisu ja sitten hiljaisuus.
Meistä tulee Jotain. Niin. Teistä.
Nuudelipussi on unohtunut lokerikkoon, ne syövät sen. Räkäistä naurua. Hyvää ruokahalua. Sitä kestää vuoden.
Jään paikkakunnalle. Teen töitä. Olen.
Tämä ei tunnu kodilta. On talo. Valkoinen, tai joskus ollut. Nyt sekin näyttää harmaalta. Laudoista rakennettu. Piha. Se kasvaa sammalta. Rappuset, betonia. Istun ja poltan aamun ensimmäisen ja illan viimeisen. Yksin. Ei ole aikaa muilla. Itse olen kuin neiti-aika katsoen viisaria, joka värähtää joka sekunti. Haluan enemmän. Tästä on vaikea lähteä pois. Kestää vielä vuosi, ennenkuin lähden. Tämä oli se väli, joka auttoi minut pois sieltä. Oli pakko päästä jonnekin. Anteeksi, että satuitte tulemaan vastaan. Tämän oli joillekin tapahduttava.
Ilman teitä en olisi tässä.
Ilman taloa minulla ei olisi ollut kotia.