Tukehdun. Painan kasvoni tyynyyn. Se saa kestää kaiken sen vihan. Olette saaneet minut vihaamaan itseäni. Haluan pois. En uskalla. Vihaan itseäni enemmän. En vain pysty. Jos, se ei onnistuisikaan joutuisin kestämään seuraukset. En tiedä mitä sen jälkeen tapahtuisi. Osaanko kuolemaa pelätä? Ovathan kaikki minulle rakkaat ihmiset kuolleet tai kadonneet pois. Osa heistä on kokenut sen. Ei se niin paha voi olla. Voiko? Olen jäänyt tänne. Minut on unohdettu. Miksi te ette voineet huolehtia minusta? Minulla olisi ollut enemmän yhteistä teidän kanssanne. Veri.
En löydä enää syytä.
Olin 11-vuotias, kun suunnittelin tappavani itseni. Päivänkin olin jo päättänyt, mutten tekotapaa. Päivä tuli, enkä ikinä tehnyt sitä loppuun saakka. Uskoin silloin, etten kuitenkaan elä yli parikymppiseksi.
Elän.
Se liikkuu ranteellani. Painan sitä. Miksi otin sahalaitaisen? Piilotan sen tyynyni alle ja käyn nukkumaan. Viimeisenä ajatuksena huomenna otan sen, minkä terä on sileä. Se on lahjani. Täytänhän huomenna 12.
En löydä enää syytä.
Olin 11-vuotias, kun suunnittelin tappavani itseni. Päivänkin olin jo päättänyt, mutten tekotapaa. Päivä tuli, enkä ikinä tehnyt sitä loppuun saakka. Uskoin silloin, etten kuitenkaan elä yli parikymppiseksi.
Elän.
Se liikkuu ranteellani. Painan sitä. Miksi otin sahalaitaisen? Piilotan sen tyynyni alle ja käyn nukkumaan. Viimeisenä ajatuksena huomenna otan sen, minkä terä on sileä. Se on lahjani. Täytänhän huomenna 12.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti