Rakas Itke, Ilman Ketään, Kuka Auttaa?

Oloni on usein epävarma seurassasi. Haluaisin olla se Paras. Ystävä.
En osaa sanoa oikeita sanoja, rohkaista, olla olkapäänä. Minuun Sinun kai pitäisi turvata. Olenhan turvannut Sinuun niin usein.
On varmaan kamala, yrittää, kun ei tiedä toisen ajatuksista. Niin minäkin ajattelen. Ollaan niin eri elämässä, vaikkakin samassa veneessä. En minäkään nojaisi katkonaiseen oksaan. Ymmärrän.
Riitänkö Sinulle?
En voi käsittää Sinun Surujasi. Ne ovat liian kaukaisia minulle. Suru on kuitenkin tässä, eri paketissa. Se on kuin joku, joka kuristaisi hengiltä. Molemmat nielevät limaa. Pidättävät itkua.
Kuitenkin haluaisin olla läsnä. Onpa vanhahtava sana. Pysytäänhän me aina tällaisina? Nuorina ja odottavina. Kumpikin omaa aikaamme. Menee viikkoja, enkä kuule Sinusta. Välillä pelottaa, ethän unohtaisi minua. Osaanhan muistuttaa itsestäni. Tiedän Sinulla on aina ovi auki minulle. Ainakin ikkuna.
Joskus pelkkä tavu, katse, tai hymähdys kertoo molemmille sen mitä ajattelemme. Se on aina yhtä hassua. Naurummekin alkaa samanlailla. Olen kasvanut kiinni Sinuun.
Se tuska, joka Sinulla on, löytyy myös minusta. Ei samalla tavalla tietenkään. Mutta muista että olen. Vielä olemassa.