Älyttömän Itkuisia Tilityksiä Itselle.
Eihän minusta tule sellasta?
Tulisiko minusta edes äitiä? Olit ainakin hyvä huono esimerkki. Yrittäisin edes kantaa vastuuni. Laittaisin asiat tärkeysjärjestykseen.
Eihän minusta tule sellasta?
Tulisiko minusta edes äitiä? Olit ainakin hyvä huono esimerkki. Yrittäisin edes kantaa vastuuni. Laittaisin asiat tärkeysjärjestykseen.
En panisi puolta kaupunkia. Onkohan minulla muitakin kuin siskoni? En kestäisi sitä.
Alkoholi, vai elämä? No, jos ei oma niin edes lapsen elämä. En voi välillä uskoa, että olen oikeasti sinun ja isän hauskanpidon seurausta. Tuntuu, että minut on vain laitettu tänne. En toisaalta haluasi edes olla samoista geeneistä. Enkä tiedä uskallanko koskaan ottaa sitä riskiä, että siirrän nämä johonkin seuraavaan. Uusi ei olisi sitä ansainnut. Olisiko edes yhtä ”onnekas” kuin minä? Varsinkin, kun minulle ei edes kerrota. Jos minussa onkin joku periytyvä sairaus? Piilee ihoni alla. Likaiset soluni. Uudelle on kyllä jo nimikin valmiina. Olisi se tyttö tai poika. Olen minä sitä miettinyt. Taidan vain pelätä liikaa.
En koskaan nähnyt sinua, luulin ettet tahdo nähdä. Miksi siihen meni yli 6 vuotta ennenkuin yritit ottaa meihin yhteyttä? Sitäkään ei muuten kerrottu meille. Luulin, että olit unohtanut.
Tulit isän hautajaisiin. Siellä näin sinut. Olit minua puoli metriä leveämpi, muutaman sentin lyhyempi. Haisit viinalle. Itkit. Halasit minua. En ymmärtänyt.
Kiitos.
Kiitos siitä, ettet juonut kun odotit minua. Vain, kun imetit. Minusta tuli ”helppo” ja ”normaali”.
Vihaan sinua, koska siskoni ei ollut yhtä onnekas. Vihaan sinua, koska tuntuu ettet edes yrittänyt. Tai olisitpa yrittänyt edes vähän enemmän. Olisit jättänyt alkoholin, saattaisit olla hengissä. Sitten voisimme ehkä jutella. Et olisi juonut itseäsi hengiltä.
Tästä syystä minun lasini on aina puoliksi täynnä, ei ikinä tyhjä.
Alkoholi, vai elämä? No, jos ei oma niin edes lapsen elämä. En voi välillä uskoa, että olen oikeasti sinun ja isän hauskanpidon seurausta. Tuntuu, että minut on vain laitettu tänne. En toisaalta haluasi edes olla samoista geeneistä. Enkä tiedä uskallanko koskaan ottaa sitä riskiä, että siirrän nämä johonkin seuraavaan. Uusi ei olisi sitä ansainnut. Olisiko edes yhtä ”onnekas” kuin minä? Varsinkin, kun minulle ei edes kerrota. Jos minussa onkin joku periytyvä sairaus? Piilee ihoni alla. Likaiset soluni. Uudelle on kyllä jo nimikin valmiina. Olisi se tyttö tai poika. Olen minä sitä miettinyt. Taidan vain pelätä liikaa.
En koskaan nähnyt sinua, luulin ettet tahdo nähdä. Miksi siihen meni yli 6 vuotta ennenkuin yritit ottaa meihin yhteyttä? Sitäkään ei muuten kerrottu meille. Luulin, että olit unohtanut.
Tulit isän hautajaisiin. Siellä näin sinut. Olit minua puoli metriä leveämpi, muutaman sentin lyhyempi. Haisit viinalle. Itkit. Halasit minua. En ymmärtänyt.
Kiitos.
Kiitos siitä, ettet juonut kun odotit minua. Vain, kun imetit. Minusta tuli ”helppo” ja ”normaali”.
Vihaan sinua, koska siskoni ei ollut yhtä onnekas. Vihaan sinua, koska tuntuu ettet edes yrittänyt. Tai olisitpa yrittänyt edes vähän enemmän. Olisit jättänyt alkoholin, saattaisit olla hengissä. Sitten voisimme ehkä jutella. Et olisi juonut itseäsi hengiltä.
Tästä syystä minun lasini on aina puoliksi täynnä, ei ikinä tyhjä.
Janottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti